Maailmaa parannetaan yksi askel kerrallaan. Itähelsinkiläiset ystävykset kirjoittivat kävelyoppaan, jonka avulla voi suunnistaa ympäri Itä-Helsinkiä. Mustikkamaan ja Kontulankaaren väliin mahtuu elämyksiä, jotka ansaitsevat paikan parrasvaloissa.

Kantakaupungissa oli enemmän ihmisiä. Sen lisäksi siellä oli klubikeikkoja ja baareja, joihin oli päästävä. Kaikkea, mikä houkutteli nuorta miestä. Kun ilta vaihtui yöksi, nopeiten pääsivät nukkumaan ne, jotka pystyivät kävelemään kotiin. Itä-Helsingissä asuneelle Marco Kososelle se ei ollut vaihtoehto. Jos hän myöhästyi viimeisestä bussista, kotimatka tyssäsi. Silti joskus oli pakko viivästellä lähtöä ihan piruuttaan vain, koska se oli jännittävää.

Tuntui ihmeelliseltä tutustua kantakaupunkilaisiin, kun niillä ei ollut sellaisia ongelmia. Niille vika dösä ei merkannut mitään.

Kosonen ja Stenman uskovat, että lähiöasuminen on tehnyt heistä suvaitsevaisia. Kuva: Jenna Lehtonen

Lapsuutensa ja nuoruutensa Myllypurossa ja Laajasalossa kasvanut Kosonen tutustui kaltaiseensa, idässä varttuneeseen Petri Stenmaniin, 1980-luvun lopulla. Kuppilalla oli osuutta asiaan myös silloin. Omien sanojensa mukaan Berlin-klubilla työskennellyt Stenman buukkasi Shadowplay-bändin keikalle, ja loppu on historiaa. Kosonen soittaa yhtyeessä trumpettia edelleen, eikä ystävyys Stenmanin kanssa ole hiipunut – päinvastoin.

Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä 37 vuotta, joten taidan olla pitkien suhteiden mies, Stenman kertoo ja hymyilee.

Jutun juurta riittää, varmaan lodjuun asti, Kosonen komppaa vieressä.

Maailmassa tosiaan riittää havainnoitavaa ja vääryyksiä, joista jutella. On aina riittänyt. Kun Marjaniemessä asuva Stenman sanoo vaimolleen lähtevänsä ”äijikselle”, kotona tiedetään, että miestä ei näy hetkeen. Vuosien saatossa hämyisten baarien ja ravintoloiden rinnalle ovat tulleet yhteiset kävelyt, eli äijikset. Niiden aikana kertyy kilometrejä sen verran, että seuraavana päivänä tietää kävelleensä.

Suunnilleen neljä vuotta sitten yksi reissu johti ideaan, joka päätyi kansien väliin. Ajatus Itä-Helsingille omistetusta kirjasta syntyi kävelyllä, joka päättyi Puotinharjun ostarin uumeniin. Nyt Kososen ja Stenmanin nimet koristavat opusta, jonka nimi on Itä meidän.

Stenman ja Kosonen ovat tunteneet toisensa jo yli 30 vuotta. Kuva: Jenna Lehtonen

Ennakkokäsitykset nurin

Roihuvuoren Rio -kahvilan edustalle on kerääntynyt paikallisten joukko. He ovat saapuneet kuuntelemaan, mitä sanottavaa kirjan tekijöillä on kotiseuduistaan. Pihalla kirmailee lapsia, joku ulkoiluttaa koiraa. Ilmassa tuoksuu vastaleivottu korvapuusti. Matalat 1960-luvun kerrostalot muistuttavat menneestä.

Kun Kososen ja Stenmanin vanhemmat aikoinaan muuttivat neliöiden ja huokeiden hintojen perässä Itä-Helsinkiin, alue oli hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Silti yksi mielipide-ero miesten välillä on säilynyt muuttumattomana. Stenman kannattaa edelleen HIFK:ta, Kosonen Jokereita.

Olemme käyneet paikallismatseissa, jotka Jokerit on yleensä voittanut, Kosonen kehuu.

Siitä on jo aika kauan aikaa. Ne pelaa jossain Venäjällä, Stenman vinoilee ystävälleen.

Roihuvuorelainen kunnallispolittiiko ja Voima-lehden kustantaja Tuomas Rantanen haastatteli kirjailijoita elokuussa. Kuva: Jenna Lehtonen

Kuuden vuoden ikäero näkyy ehkä joukkuevalinnoissa, mutta Itä-Helsingin kehityksen ja maineen suhteen miehet ovat pitkälti samoilla linjoilla. Valtamedian uutisointi ei anna alueesta kovin mairittelevaa kuvaa. Keskustelu Vuosaaren nuorisojoukoista saa idän kasvatit pyörittelemään silmiään. Kosonen tietää, että 1970-luvulla käytiin ihan oikeita jengitappeluita, kun alueen nuoret kasvukipuilivat samaan aikaan. Elämäntapakulkuriksi tituuleerattuna miehenä hän on myös nähnyt, millaisia niin sanonut no go -alueet ovat. Vuosaari on kaukana siitä.

Kun on näitä ennakkokäsityksiä, niin moni pääsee sanomaan, että mitä minä olen sanonut. Uutisoinnissa saatetaan sanoa, että Itiksessä heilui puukko. Sitten käy ilmi, että se onkin ollut Kontulassa. Jotkut eivät edes tiedä, missä on Itä-Helsinki. Koskaan ei sanota, että Pohjois-Helsingissä heilui puukko. Siellä on ihan kaupunginosia. Länsi-Helsinki nimistä paikkaa ei kai ole edes olemassa, Stenman spekuloi.

Kirjan nimeksi piti alun perin tulla Sankarimatkailija Itä-Helsingissä, mutta Sankarimatkailija-kirjasarja lakkautettiin kustantamossa, ja tilalle oli keksittävä uusi. Kuva: Jenna Lehtonen

Täydennysrakentamisesta huolimatta talojen välissä on yhä tilaa, eikä metroasemalta ole pitkä matka metsään. Rappukäytävien nimitauluista näkee, että monet ovat viihtyneet samoissa maisemissa pitkään. Stenmanin mukaan hänen vanha kotitalonsa Kontulassa on yhä täydessä iskussa.

Olen käynyt joskus vaklaamassa, että siellä asuu vielä samoja nimiä. Joko niiden kakarat ovat lähteneet pois tai sitten siinä asuu jo toinen sukupolvi. Faija on nyt 84-vuotias ja hän ei ollut yhtään sen vanhempi isä kuin muutkaan silloin. Asukkaat ovat kuolleet tai sitten he ovat rollaattorikondiksessa.

Kimmo G vastasi Itä meidän -iltaman musiikkiosuudesta. Kuva: Jenna Lehtonen

Elokuvastudioista kesäteatteriin

Yli 130 000 asukkaan Itä-Helsinkiin mahtuu niitäkin paikkoja, jotka nousevat harvoin otsikoihin. Esimerkiksi Tammisalo, Jollas, Marjaniemi ja Kulosaari lukeutuvat alueisiin, joista löytyy arvoasuntoja, diplomaattitaloja ja hulppeita huviloita. Ne kuuluvat itään, vaikka kaikki asukkaat eivät niin miellä.

Vain kivenheiton päässä osaketaloista saattaa sijaita kaupungin vuokra-asuntoja tai Hitas-kohteita. Jokaiselle jotakin. Itä-Helsingin lähiöitä on rakennettu tavalla, joka rikkoo kuplia. Kävelyreitin varrelta voi bongata merkittävän nykytanssiareenan, Suomen ensimmäisen rivitalon, vanhoja elokuvastudioita tai vaikka vireän kesäteatterin. Monipuolisuus näkyy ja kuuluu.

"Puhos pitäisi saada kondikseen", kaverit tuumaavat idän kehityskohteista. Kuva: Jenna Lehtonen

Itä meidän -opusta tehdessään Kosonen ja Stenman bongasivat idästä sekä uusia paikkoja että elementtejä, joista he eivät aikaisemmin tienneet.

Stansvikissa Laajasalossa on metsätie, jonka vieressä on kiviaita. Vasta kirjaprojektin myötä kävi ilmi, että aita on tehty vieressä sijainneen hopeakaivoksen kivistä. Se oli kiehtova tieto, Kosonen paljastaa.

Vaikka hän asuu nykyisin Helsingin keskustassa, lähiöidentiteetti ei ole kadonnut vuosien saatossa minnekään. Laajasalon rannat, poikien kivisodat ja Aake Pesosen puisto ovat hänelle edelleen yhtä rakkaita mestoja kuin skidinä.

Nostalgisten paikkojen ja Stenmanin lisäksi itään vetää Puotilan palvelutalossa asuva äiti, jonka luona on vierailtava säännöllisin väliajoin. Kosonen ei pidä ajatusta itään palaamisesta mahdottomana, vaikka enää hänen ei tarvitse odotella yöbussia päästäkseen kotiin.

Yhden kliseen kohdalla Kosonen ja Stenman myöntyvät. Mies voi lähteä idästä, mutta itä ei lähde miehestä, vaikka kuinka pitkälle kävelisi.

"Menee Vuosaaren huipulle ja katsoo ympärilleen, niin huomaa, että kyllä täällä tilaa vielä riittää", Stenman sanoo. Kuva: Jenna Lehtonen

Kirjailijoiden kävelytärpit Itä-Helsinkiin:

–Kontulankaari

–Meri-Rastilantie

–Leikosaarentie

–Orpaanporras

–Kulosaarentie

–Stansvikintie

–Hiihtomäentie

–Roihuvuorentie

–Uutelantie