« Kaikki Tapahtumat

Osmo Ikonen & Lenni-Kalle Taipale: Joulurieha Joulukiertue 2022!

15.12. @ 19:00

Maamme merkittävimpiin muusikoihin lukeutuvat Osmo Ikonen ja Lenni-Kalle Taipale yhdistävät ensimmäistä kertaa joulusesonkinsa ja suuntaavat Joulurieha -kiertueelle loppuvuodesta 2022!

Tässä musiikillisessa ilotulituksessa kuullaan säkenöivä paketti groovaavia, sekä hartaampia joululauluja niin Suomesta kuin ulkomailta. Mielenkiintoisessa ohjelmistossa kuullaan mm. Sydämeeni joulun teen, All I Want For Christmas Is You ja Sika.

Osmo Ikonen on tuttu lukuisista TV-ohjelmista. Merkittävimpänä mainittakoon SuomiLove, jossa Osmo toimii ohjelman solistina ja sovittajana. TV-tuotantojen lisäksi Osmo on julkaissut neljä soololevyä ja on huippusuositun Sunrise Avenue -yhtyeen jäsen.

Lenni-Kalle Taipale puolestaan kuuluu Suomen työllistetyimpien kapellimestarien kaartiin. Eleikkäästä ja tyylitajuisesta soitostaan tunnettu pianisti johtaa mm. The Voice Of Finland ohjelman housebändiä ja hänen soittoaan voi kuulla Elämäni biisi -ohjelmassa, sekä lukuisissa muissa yhteyksissä.

Tähän kaksikkoon kun lisätään mukaan nuori rytminero Joonas Kaikko, on seikkailu joulumusiikin maailmassa valmis alkamaan!

Kesto: 2 t 30 min väliajan kanssa

to 15.12.2022 klo 19.00 Vuosali

Mosaiikkitori 2 , Helsinki

23 €

Tapahtumapaikka

Vuotalo
Mosaiikkitori 2
Helsinki, Suomi
+ Google Map
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram