Teppo Kilpi, 55, asennutti omakotitaloonsa huippunopean netin mahdollistavan valokuidun. Vaikka prosessi sisälsi pari kuoppaa, Teppo on erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Hidas netti ei enää aiheuta taloudessa päänvaivaa.
Mainos: Valokuitunen
– Tässä perheessä ei enää tarvitse hermostua siitä, että netti jumittaisi.
Itä-Helsingin rajalla asuva Teppo Kilpi, 55, muistelee, että hidasteleva netti saattoi toisinaan sähköistää tunnelmaa kotona, kun useampi henkilö käytti yhteyttä samaan aikaan.
Tilanteen ratkaisi Tepon 1950-luvun omakotitaloon asennettu valokuitu – siis huippunopean netin mahdollistava yhteys, jonka kapasiteetti on käytännössä rajaton.
Koska Tepon vanhassa laajakaistassa oli kiinni koko kodin infra televisiosta kännyköihin ja tietokoneisiin, ei netin teho tuntunut millään riittävän koko perheen tarpeisiin. Netin toimimattomuutta hankaloitti sekin, että koti sijaitsi katvealueella laaksossa kahden kallion välissä.
Sitten Teppo näki Valokuitusen tienvarsimainoksen, jossa kerrottiin, että asuinalueelle suunniteltiin valokuidun asennusta.
– Päätin ottaa yhteyttä Valokuituseen ilmaistakseni kiinnostukseni, mutta myyjä ehtikin ovelleni ensin. Hän oli nuori, rento ja hyvin asiallinen. Keskustelimme eteisessä aikamme, myöhemmin hän tuli vielä toiselle, pidemmälle vierailulle.
Myös Tepon naapurustossa kiinnostuttiin Valokuitusen tarjouksesta. Jotta valokuituhanke voidaan toteuttaa, tarvitaan yleensä riittävän moni lähialueelta mukaan. Jos alueella kulkee jo valmis verkko, siihen voi liittyä myös jälkikäteen.

Valokuidun asennus pihalla
Kun päätös valokuitukaapelin asennuksesta oli tehty, alkoivat tarkemmat suunnittelu- ja asennustyöt. Sekä Tepon oma piha että alueen yleiset pihatiet avattiin, jotta kaapelille saatiin kaivettua kapea oja maahan. Maan alla kaapeli on suojassa säiden vaihtelulta, joten mikään ei häiritse toimivaa yhteyttä.
Tepon pihalla kaapelin kulku ja talon seinässä ulkojatkoskotelon asennuspaikka valittiin yhdessä kuituasentajan kanssa. Rakennustöiden jälkeen piha entisöitiin alkuperäistä vastaavaan kuntoon.
– Oma pihani näytti asennuksen jälkeen hyvältä, mutta naapurustomme harmiksi yhteinen, pehmeä pihatiemme meni kuoppaiseksi painavien työkoneiden jäljiltä. Kuopat korjattiin lopulta, mutta se olisi mielestämme voinut tapahtua nopeammin. Nyt kaikki on kunnossa.
Nyt valokuidusta kielii Tepon pihalla ainoastaan talon ulkoseinään asennettu pieni kotelo ja kaapelinpätkä, joka kulkee seinän läpi talon sisälle. Sisätiloissa on valokuitupäätelaite.
– Sisätilojen asennusprosessissa minua pisti silmään, ettei eri asennusvaiheiden työntekijöillä tuntunut olevan aina kovin selkeää koordinaatiota keskenään tai tietoa seuraavien työvaiheiden ajankohdista. Myös tiedottaminen asennuksen aikatauluista meille asukkaille olisi voinut olla hieman tiiviimpää. Nämä eivät kuitenkaan olleet kynnyskysymyksiä.

Valokuidun hinta ja netin kilpailutus
Valokuitukaapelin asennus maksoi Tepolle vuonna 2022 noin 1500 euroa, mutta asennushinta vaihtelee tapauskohtaisesti. Teppo huomauttaa asennustöiden hintojen tulleen sen jälkeen vielä roimasti alaspäin.
Netin käyttöä itsessään tuo summa ei sisällä, vaan nettiyhteys tilataan erikseen verkon palveluntarjoajalta. Näin asiakas tietää aina tismalleen, miten paljon netistään maksaa kuukausittain.
– Pidän siitä, että pystyn helposti kilpailuttamaan nettini hintaa. Valokuitusella on monta eri palveluntarjoajaa, joista voin valita mieleiseni.
Katso palveluntarjoajat ja hinnat täältä.
Teppo on valinnut nettinsä tavoitenopeudeksi gigan. Hän on mitannut valokuidun toimintakykyä ja vertaillut, täyttyykö lupaus.
– Ja kyllähän se täyttyy, sillä noin 980 megaa luvatusta gigasta toteutuu.

Ennen tunteja, nyt sekunteja
Nykyään Teppo on innoissaan huipputehokkaasta netistään, sillä yrittäjänä hän tekee töitä myös kotoa käsin. Työssään hän muun muassa käyttää netin yli suurikokoisia, grafiikoita sisältäviä tiedostoja.
– Valokuitu vaikutti nettiyhteyteeni dramaattisesti. Latauksissa saattoi ennen mennä tunteja, ellei jopa koko yö, nykyään ne siirtyvät lähes sormia napsauttamalla. On suuri helpotus, ettei minun tarvitse enää edes ajatella koko asiaa.
Se tosin kannattaa muistaa, että myös kodin wifi-laitteiden ja sisäverkon taso vaikuttavat oleellisesti netin käyttönopeuteen. Kun Tepon tarvitsee siirtää todella isokokoisia tiedostoja, kuten käyttöjärjestelmäpäivityksiä, hän kytkee tietokoneensa piuhalla valokuitupäätelaitteeseen maksimaalisten tehojen hyödyntämiseksi.
Toimivan ja tehokkaan nykynetin lisäksi Teppo ajattelee, että valokuitu on panostus myös tulevaisuuteen.
– Valokuitu on sijoitus, joka nostaa taloni arvoa. Kun talo joskus vaihtaa omistajaa, tähän muuttava perhe tulee aivan varmasti nauttimaan kuidusta. He saavat silloin oman väylän, josta kukaan muu ei tule lohkomaan palasia.

Valokuitunen Itä-Helsingissä
Valokuitusen valmista avointa valokuituverkkoa löytyy jo näiltä alueilta:
- Jollas
- Mellunkylä
- Myllypuro
- Rastila
- Vuosaari
Rakentaminen käynnissä tai juuri alkamassa:
- Mellunmäki
- Roihupelto
- Tammisalo
- Vartioharju
- Fallbacka
- Yliskylä
- Kaitalahti
Katso päivittyvä lista Valokuitusen rakennusalueista






