Finbo Cargon Vuosaari-Tallinna-reitti sopii niille, jotka haluavat nauttia kesästä omalla autolla. Lue, millaista on matkustaa ensikertaa Itä-Helsingistä Viroon.
Mainos: Eckerö Line
Automme on juuri kurvannut Vuosaaren satamaan Eckerö Linen lähtöselvitykseen. Olen matkalla puolisoni kanssa Tallinnan Muugaan. Olemme päättäneet tehdä irtioton arjesta ja testata ensimmäistä kertaa, millaista on matkustaa omalla autolla Suomen rajojen ulkopuolelle. On suorastaan kotikenttäetu, että tätä varten ei tarvitse poistua Itä-Helsingistä. Vartiokylästä on huomattavasti näppärämpää suunnata ruuhkattomaan Vuosaareen kuin kantakaupungin autojonoihin.
Olemme paikalla hyvissä ajoin, suunnilleen tuntia ennen laivan lähtöä. Paikalla on oltava viimeistään 45 minuuttia ennen kuin Finbo Cargo -alus irtoaa satamasta. Check in -alueella näkyy asuntoautoja ja moottoripyöriä, jotkut matkustavat koiran kanssa. Vaikka olemme automatkustamisessa keltanokkia, ajamme ramppia pitkin alukseen kuin konkarikuskit. Eckerö Line on tehnyt reitistä selkeän ja suoraviivaisen. Kun seuraa kylttejä ja viittoilevia ihmisiä, löytää takuuvarmasti perille oikeaan paikkaan.
Jätämme matkatavarat autoon, nappaamme mukaan lähinnä lompakot ja suuntaamme hissiin. Suuntaamme syömään Finbo Cafeteriaan. Päivälähdöillä kannella numero seitsemän tarjoillaan kotiruokatyyppistä lämmintä ruokaa, joka vie orastavan näläntunteen mennessään. Baarin puolella tarjoillaan pizzaa.
Nopea laivamatka
Tunnelma on koko laivassa rauhallinen, eikä missään pauhaa musiikki. Valtaosa matkustajista viettää aikaa istumasalongin tai baarin penkeillä, joista näkee parhaiten merelle ja Itä-Helsingin saaristoon. Kesälomakausi ei ole vielä kunnolla edes alkanut, mutta laivan käytävillä törmää niin lapsiperheisiin kuin eläkeläisiin, joista osa on selvästi suuntaamassa lomareissulle. Se on helppo ymmärtää, sillä Finbo Cargo -aluksen kyydissä matkanteko on sujuvaa, olipa sitten työpäiväänsä päättelevä rekkakuski tai kesänviettoon suuntaavaa automatkustaja. Osa käyttää kaksi tuntia ja 45 minuuttia kestävän laivamatkan omassa hytissä, osa nauttii auringosta kannelta käsin.
Törmäämme laivan käytävällä kapteeni Johannes Jalavaan. Hän muistuttaa meille, että kesä on vuoden parasta aikaa merellä. Sen ymmärtää, kun katsoo ikkunasta ulos. Kimmeltävät laineet ja tyyni horisontti ovat vastustamaton yhdistelmä silloin, kun haluaa kääntää vaihteen vapaalle ja hellittää hetkeksi. Kaiken kruunaa Suomenlahden ylittävä reitti, joka avautuu suoraan idästä.
– Vuosaaren satama on täydellinen sijainti Itä-Helsingistä lähteville, kun ei tarvitse ajaa Helsingin keskustaan ollenkaan. Laivaan on helppo tulla, ja Muugan puolella on sama juttu. Satamasta pääsee suoraan eteenpäin joka puolelle Viroa ilman keskustan ruuhkia, Jalava muistuttaa.
Sinne myös me olemme matkalla. Kohti Haapsalun kävelykatuja ja kylätunnelmaa, joka on parhaimmillaan juuri kesän kynnyksellä. Nappaamme laivan kioskista pienet eväät mukaan ja palaamme hissillä takaisin automme luo. Olemme Muugassa nopeammin kuin edes ehdimme ymmärtää. Ajamme autorampista alas ja asennamme navigaattoriin ensimmäisen pysähdyspaikkamme – Keilan vesiputouksen.
Paikallisia nähtävyyksiä
Muugan satama jää nopeasti taaksemme, kun suuntaamme moottoritietä pitkin kohti Viron maalaismaisemia. Ajon aikana törmäämme laiduntaviin lehmiin, useampaan kattohaikaraan ja puhelinpylväisiin, joita linnut ovat hyödyntäneet pesänrakennukseen. Vehreyttä riittää silmänkantamattomiin. Liikenne on niin vähäistä, että vastaantulijoita ei juurikaan ole. Vajaan tunnin kestävän ajon päätteeksi kuulemme pulppuavan veden äänen, joka johdattaa meidät suuren vesiputouksen vierelle.
Keilan vesiputous on Viron kolmanneksi korkein ja leveyttäkin sillä riittää kymmeniä metrejä. Satumme paikalle sellaisena ajankohtana, jolloin parkkipaikalta löytyy hyvin tilaa. Turisteja näkyy vain muutamia. Kuohuvan joen miljööstä löytyy myös hienostunut Keila-Joan kartano sekä kolmen kilometrin mittainen luontopolku. Levähdämme luonnon helmassa vain hetken, sillä tarkoitus on ehtiä päivän aikana vielä moneen muuhunkin paikkaan.
Matkalla Haapsaluun pysähdymme myös Rummun avolouhoksen kohdalla. Jätämme automme portin eteen, maksamme pääsymaksun suoraan korttiautomaatille ja kävelemme kohti tekovuoria. Tuntuu kuin tarpoisimme autiomaassa, sillä saapuessamme kristallinkirkkaan laguunin eteen muita ihmisiä ei näy missään. Viileä sää on verottanut kävijöitä. Helteisenä keskikesän päivänä törmäisimme todennäköisesti hylkysukeltajiin tai auringonpalvojiin. Tällä kertaa saamme nauttia rantakohteen rauniomaisemista yksinoikeudella.
Neuvostoaikainen avolouhos on käytännössä pohjaveden täyttämä tekojärvi, josta kohoaa pintaan erilaisia rakennelmia. Ennen Viron itsenäistymistä paikan päällä työskentelivät vieressä sijaitsevan vankilan vangit. Nyt ne ajat ovat historiaa, josta muistuttavat lähinnä piikkilangat ja korkeat tiiliseinät. Upotamme lenkkarimme rantahiekkaan ja nousemme laiturinnokkaan katselemaan näkyä, joka on kuin suoraan postikortista.
Hurmaava Haapsalu
Muutamaa tuntia myöhemmin toteamme, että postikorttimaisemia löytyy myös Haapsalusta, joka on kuin Porvoon, Tammisaaren ja Tampereen Pispalan risteytys. Vanhojen omakotitalojen pihoilta kuuluu lähinnä koirien haukuntaa. Kylpyläkaupunki on heräilemässä kesäsesonkiin.
Käymme katsomassa Piispanlinnat rauniot, rantapromenadin maisemat sekä 1900-luvun alussa valmistuneen rautatieaseman, joka on suosittu kuvauskohde ja vastaava paikallinen vetonaula kuin piispanlinnakin. Vaikka museo on vierailuaikaamme kiinni, vanhanajan tunnelman saavuttaa yli 200 metriä pitkän katetun junalaiturin luona. Ymmärrän, miksi Klaus Härön ohjaamaa Miekkailija-elokuvaa on kuvattu juuri näissä historiallisissa maisemissa.
Päivän päätteeksi käynnistämme auton ja suuntaamme paikalliseen kylpylähotelliin, jossa meitä odottaa maittava illallinen ja huone, jossa unen päästä saa hetkessä kiinni. On vaikeaa uskoa, että vasta hetki sitten lähdimme Vuosaaren satamasta Tallinnaan. Ennen kuin päivä vaihtuu yöksi, tiedän yhden asian varmaksi. Tänne tulemme toistekin.
