Itäkeskuksen uimahalli remontoidaan vuosikymmenen lopulla, Helsingin kaupunki kertoo tiedotteessaan. Uimahallin asiakkaita ja muita kaupunkilaisia haastateltiin aiheesta alkukesästä 2024. Palautteen pohjalta on nyt luotu alustava suunnitelma, jonka mukaan kehitetään uimahallin tiloja sekä asiakaskokemusta. Nykyisen arvion mukaan remontti valmistuu vuonna 2030.

Itäkeskuksen uimahallin perusparannuksessa päivitetään muun muassa vedenkäsittelylaitteistoa, ilmanvaihtoa, eristyksiä ja akustiikkaa. Vaikka suuria tilamuutoksia ei ole suunnitteilla, tilankäyttöä voidaan silti parantaa esimerkiksi allasalueilla, pukuhuoneissa ja saunatiloissa. Kevään haastattelut osoittivat, että erityisesti pukuhuone-, suihku- ja saunatilat kaipaavat parannuksia.

Asiakaskokemuksessa painottuivat yhteisten sääntöjen merkitys ja muiden huomioiminen. Itäkeskuksen uimahallin palvelujen ääreen hakeudutaan moninaisista syistä, esimerkiksi kohottamaan kuntoa, rentoutumaan, oppimaan, harrastamaan ja virkistäytymään perheen tai ystävien kanssa.

Elo-syyskuun vaihteessa kaupunkilaisilla ja kävijöillä on mahdollisuus kehittää ja kommentoida Itäkeskuksen uimahallin alustavia suunnitelmia, jotka perustuvat kevään aikana toteutettujen haastattelujen myötä saatuihin palautteisiin. 
 
Voit osallistua verkkokyselyyn 26.8.–8.9.2024 välisenä aikana. Osallistujien kesken arvotaan 5 kpl 10 kerran sarjalippuja uimahalliin.  
 
Vastaa kyselyyn ja osallistu arvontaan

Ideointikeidas järjestetään Itäkeskuksen uimahallin sisääntuloaulassa la 31.8. klo 10–13, ma 2.9. klo 10–12 ja 17–19 sekä ti 3.9. klo 17–19. Työpajoissa kehitetään uimahallin tiloja, varusteluja ja asiakaspolkuja palvelumuotoilijoiden johdolla. Apuna työpajoissa käytetään esimerkiksi pohjapiirroksia ja kuva-aiheita, joita osallistujat kommentoivat. 

Ideointikeidas aikataulu: Itäkeskuksen uimahallin sisääntuloaula, Olavinlinnantie 6 

  • la 31.8. klo 10–13, paikalla myös somalin ja arabiankieliset tulkit 
  • ma 2.9. klo 10–12 ja 17–19 
  • ti 3.9. klo 17–19, paikalla myös somalin ja arabiankieliset tulkit 

 
Ideakeitaan työpajoihin on vapaa pääsy. 

Marraskuulle ulottuvan palvelumuotoiluvaiheen tuloksena kehitetään uimahallin asiakaspalvelumallia sekä luodaan tila- ja opastekonseptit perusparannuksen tueksi. 

Tällä aikataululla Itäkeskuksen uimahalli remontoidaan

  • Yhteiskehittämisvaihe 4/2024-10/2024 
  • Hankesuunnittelu 08/2024–09/2025 
  • Toteutussuunnittelu 10/2025 – 04/2027 
  • Rakentaminen alkamisajankohta 05/2027 
  • Arvio rakennuksen uimahallin avaamiseksi 01/2030