K-market Aurinkolahden pitkäaikaisin ja vanhin työntekijä Kristiina Aaltonen aloitti kaupan alan työt 14-vuotiaana Vuosaaren pohjoisessa ostoskeskuksessa. Pian hän jää eläkkeelle tutussa kaupunginosassa, joka on vuosien saatossa muuttunut vähintään yhtä paljon kuin myyjän rooli lähikaupassa.
Mainos: K-market Aurinkolahti
Tinka, Krisse, Tinksu. Pitkäaikaisella kollegalla on monta lempinimeä. Joku niistä kantautuu korviin Aurinkolahden K-marketissa yleensä silloin, kun hyllyjen välissä kaivataan kokenutta konkaria. Sellaista, joka on nähnyt kanta-asiakkaiden kasvavan taaperoista teineiksi ja tietää, keitä teititellä kassan takaa. Vaikka eläkepäivät häämöttävät pian edessä, yhteistyö nuorempia sukupolvia edustavien kollegoiden kanssa sujuu edelleen saumattomasti.
– Olen kuuluisa siitä, että vastustan aina kaikkea uutta. Onneksi minulle ollaan armollisia. Täällä saan olla kuin mummo, Kristiina Aaltonen, 63, nauraa.
Hän on monille aurinkolahtelaisille lähikaupasta tuttu kasvo, johon törmää etenkin aamuvuorojen aikaan. Yleensä Kristiina häärää jossain paistopisteen ja hedelmävihannesosaston välimaastossa. Koko ikänsä kaupan alalla ja asiakaspalvelussa työskennellyt nainen on myös Aurinkolahden K-marketin pitkäaikaisin ja vanhin työntekijä, joka palveli paikallisia jo ensimmäisen kauppiaan aikana.
Virallisesti lähikauppa avasi ovensa Vuosaaressa marraskuussa 2007. Seuraavan vuoden keväällä Kristiina teki ensimmäiset vuoronsa. Siitä on kulunut jo 17 vuotta.
– Muistan, kun tulin etukäteen katsomaan, missä tämä kauppa sijaitsi. Näin ulkopuolella Veikkauksen logon ja mietin, että voi ei, joudun opettelemaan pelien lyömisen kassajärjestelmään.
Nyt nuo vanhat mietteet tuntuvat yhtä kaukaisilta kuin ne hetket, jolloin Kristiina kysyi asiakkailta: ”Tuleeko vielä muuta?” Lause oli peruja edellisestä työpaikasta, kebab-grillistä, jossa hän ehti työskennellä lähes parikymmentä vuotta ennen K-market-pestiä. Tarkkasilmäisimmät itähelsinkiläiset muistavat Vartiokylässä kasvaneen Kristiinan kuitenkin jo paljon kaukaisemmilta ajoilta.
Markkoja ja Jaffa-appelsiineja
Vielä vuonna 1975 elettiin ostoskeskuksen kulta-aikaa. Saman katon alta löysi usein kaiken tarvitsemansa – pankkipalveluista kukkakioskeihin ja kultasepänliikkeistä kampaamoihin. Maailma oli toisenlainen. Autojen takapenkeillä matkustettiin ilman turvavöitä. Radiossa soi usein Badding tai Kirka, ja katukuvassa näkyi lähinnä leveälahkeisia housuja.
Hiljattain purkutuomion saaneessa Vuosaaren pohjoisessa ostoskeskuksessa sijaitsi siihen aikaan ruokakauppa, jossa Kristiina toimi kassaneitinä. Tuotteet hinnoiteltiin käsin. Maksuvälineenä toimivat markat. Myyjät pakkasivat ja punnitsivat niin leivät kuin hedelmät asiakkaan puolesta. Kun Jaffa-appelsiinit saapuivat, niitä mainostettiin televisiossa asti. Väkeä riitti jonoksi asti.
– Sanon usein nuoremmille työkavereilleni, että voi kunpa saisin vietyä teidät viikoksi siihen markettiin, jossa 50 vuotta sitten työskentelin, Kristiina hymyilee.
Hän aikoo päättää työuransa samaan kaupunginosaan, josta se sai alkunsa. Jossain läskisoosin ja nyhtökauran välissä lankapuhelimet vaan muuttuivat kännyköiksi, ja metsäinen lähiö Helsingin suurimmaksi kaupunginosaksi, joka tunnetaan nykyisin muun muassa rantabulevardistaan. Sasekan tehtaiden työmatkaliikenteestä tai kauppakeskus Columbuksen kohdalla olleesta hiekkamontusta ei näy merkkiäkään, eikä kukaan puhu enää Mustalahdesta.
– Tässä K-marketin kohdalla oli ennen pelkkää metsää. Merelle mentiin kinttupolkua pitkin, Kristiina muistelee.
Kaupan liukuovista sisään tepastelevat lapset eivät olleet silloin vielä syntyneetkään. Kokenut myyjä tunnistaa pienet kanta-asiakkaat jo eteisessä. Joidenkin kanssa kuulumistenvaihto on vuosien varrella syventynyt sille tasolle, että ”kaupantäti” saattaa hankkia tenavalle lahjaksi vaikka joulukalenterin.
Jos Kristiinaa ei vähään aikaan näy maisemissa, asiakkaat saattavat kysellä hänen peräänsä ja udella, onko hän kenties lomalla. Silloin kun näin on, yhtäkään patonkia ei kuulemma paisteta – ainakaan yhtä hyvin kuin töissä.
”Meidän pikkukauppa”
Vuosien myötä kaupasta on muodostunut eräänlainen turvasatama ja lintukoto paitsi Kristiinalle, myös monille lähiseudun asukkaille. Usein vakituiset asiakkaat astelevat aamulla sisään rutinoituneesti. Joskus houkuttimeksi riittää pelkkä tuoreen dallaspullan tuoksu.
Rakkaalla lähikaupalla on myös monta lempinimeä, kuten kokeneella myyjälläkin. Kerran Kristiina kuuli, kun asiakas jutteli jonkun kanssa puhelimessa ja kertoi olevansa ”meidän pikkukaupassa”. Nuo kaksi sanaa kiteyttävät kaiken olennaisen.
Kristiina uskoo, että yksi syy sekä henkilökunnan että asiakkaiden viihtymiseen piilee kaupan tunnelmassa. Siinä on jotain samaa kylämäisyyttä kuin ennen vanhaan. Vaikka kassajärjestelmät ovat muuttuneet, eikä tarjouksia tarvitse enää opetella ulkoa, ihmisten kohtaamisessa mikään ei ole muuttunut. Huumoria, tilannetajua ja pelisilmää vaaditaan edelleen. Kristiina mainitsee esimerkkinä tilanteen, jolloin hän juoksi varkaan perässä kaupan takatiloihin ja otti hänen kanssaan hetken painiottelun. Sen päätteeksi käteen jäi takki lompakkoineen. Poliisi hoiti loput.
– Olin aika ampiainen silloin.
Nykyään Itä-Vantaan puolella asuva Kristiina kertoo, että Itä-Helsinki tuttuine paikkoineen on hänelle edelleen yhtä tärkeä alue kuin 1970-luvulla. Maalle punaiseen tupaan muuttaminen ei tunnu yhtään omalta. Toisin on Aurinkolahdessa. Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä enemmän paikan päällä näyttää nimeltään. Hellepäivinä ostoskoreihin päätyy jäätelöä ja janojuomaa.
– Välillä tuntuu kuin olisin jossain Teneriffan rantakaupassa töissä.
