Ennen kuin Puotilan kartano sai nykyisen nimensä, se tunnettiin myös nimillä Botby Gård ja Puotinkylän kartano. Nykyinen Vartiokylä oli vielä ennen 1960-lukua pitkälti peltoaluetta, joka kuului kartanon maihin. Puotilan entisille pelloille on myöhemmin kasvanut asuin- ja liikekeskuksia Itäkeskuksesta Marjaniemeen.
Helsingin pitäjässä sijainneen Puotilan, eli Botbyn, kylässä oli ennen vanhaan kahdeksan tilaa. Historiatietojen mukaan alueen ensimmäinen tunnettu talonisäntä oli 1500-luvulla elänyt Matts Larsson. Myöhemmin, 1700-luvulla, paikallisten tilojen määrä väheni. Isonvihan jälkeen tilojen talonpoikainen omistus väistyi, kun suurehkon maanviljelystilan omistajiksi tuli sotilaita ja virhamiehiä.
Kartanon kantatila oli 1600-luvun lopulla Råånsin ratsutila. Virallisesti Puotilan kartano syntyi, kun Domarsin, Klåvusin ja Råånsin ratsutilat yhdistettiin 1750-luvulla. Domarsin tilan omisti aikoinaan Hans Christer Jägerhorn af Spurila, jonka poika maaherra Carl Magnus sai viimeisenä elossa olevana poikana hallintaansa kuolleen isänsä perikunnalta Puotilan kartanon vuonna 1761. Vaikka alun perin Puotilan kartanon mailla elettiin varsin vaatimattomasti, 1700-1800 -lukujen vaihde oli kartanon kehittämisen aikaa, jolloin rakennettiin nykyisen päärakennuksen perusosa.
Vuodesta 1775 lähtien Puotilan kartano kuului apteekkari Wilhelm Elgin suvun omistukseen. Juha-Matti Granqvist kertoo väitöskirjassaan, että apteekkari käytti kaiken aikansa ja energiansa kaupankäyntiin. "Elg Omisti Botbyn eli Puotilan kartanon Helsingin pitäjässä, oli varustajana valtamerikauppalaivoissa Enigheten ja Sveaborg, ja kävi vilja- ja mallaskauppaa ulkomaisissa satamissa. Apteekkarin liiketoiminnasta kiersi kaupungilla huhuja. Hänen kerrottiin salakuljettavan paloviinaa Venäjältä ja säästyvän syytteiltä, koska oli hyvissä väleissä viinanpolttimon vuokraajan Fabian af Enehjelmin kanssa."
1800-luvulla Puotilan kartanoon kuului kuusi torppaa, joista yhdestä, Maraksen torpasta, tuli myöhemmin Marjaniemi eli Marudd. Vielä 1900-luvun alussa Marudd oli asumatonta seutua, joka kuului Puotilan kartanon maihin. Siellä missä nyt näkee moderneja omakotitaloja, näki ennen tykkiteitä, peltoa, niittyä ja tiheää metsää. Rakennusjärjestyksen Marjaniemi sai vuonna 1926, mutta Puotilan alueen palstoitus sai alkunsa vasta myöhemmin.
Nykyinen vanhojen lehmuspuiden kehystämä Rantakartanontie on samalla paikalla, josta kartanolle kuljettiin myös 100 vuotta sitten.
Puotilan kartano ehti melkein tuhoutua
Kyllikki Kailari kertoo Maalaismaisemista Itä-Helsingiksi -kirjassaan tarkemmin Puotilan kartanon historiallisista vaiheista. Kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, Puotilan kartano sai venäläistyyppisen lasiverannan. Tarinan mukaan tuolla verannalla vietti aikaansa muun muassa koko Suomen satusetänä tunnettu Sakari Topelius. Puotilan kartanon varsinainen suuruudenaika alkoi vuonna 1860, jolloin kartanon isännäksi tuli kauppaneuvos Johan Henrik Lindroos, joka tunnettiin menestyneenä kauppiaana ja laivanvarustajana. Lindroosin aikakaudella Juorumäelle istutettiin suuri puisto, jonka kiviröykkiön alle on tarinan mukaan haudattu Lindroosin suosikkihevonen sekä koira. Muistomerkki löytyy paikaltaan yhä tänä päivänä.
Lindroosien aikana Puotilan kartano toimi maatalouden pioneerina Etelä-Suomessa. Pelloilla otettiin käyttöön uudet maatalouskoneet ensimmäisten joukossa. Elettiin aikaa, jolloin ruokakauppoja ei vielä ollut. Syötävä hankittiin pääasiassa erilaisilta toreilta. Lihaa, voita ja maitoa kului paljon. Parhaimpina maatalousvuosina Puotilan kartanon navetassa päivysti toistasataa lehmää. Maitoa käsiteltiin omassa meijerissä. 1800-luvulla monilla suurilla kartanoilla oli omat maitokuskit ja näillä vakituiset ostajat.
Puotilan kartanossa pidettiin koulua vuodesta 1876 alkaen siihen asti, kunnes Nordsjö Botbyn kansakoulu rakennettiin vuonna 1891. Myös vuosia myöhemmin, 1947-1959 vuosina kartanossa pidettiin kansakoulua, ja rakennus toimi hetken aikaa sekä kesäsiirtolana että kodittomien suojakotina. Tuona aikana Puotilan kartanon päärakennus oli lähellä tuhoutumistaan. Talosta muun muassa revittiin paneelit lämmityspuiksi. Vasta kun rakennukset olivat jo tuhoon tuomittuja, niiden pelastamisen eteen alettiin urakoida. Helsingin kaupunki oli hankkinut Puotilan kartanon maat omistukseensa osittain jo vuonna 1927 ja lopullisesti vuonna 1933.
1970-luvulla kaupunki kunnosti päärakennuksen, pehtorin pytinkiin perustettiin ravintola ja entinen viljamakasiini muutettiin arkkitehti Tarja Salmio-Toiviaisen suunnitelmien mukaan kappeliksi. Vaikka Puotilan kartanon historiasta löytyy jonkin verran tietoa, kaikkien faktojen osalta emme voi olla täysin varmoja. Rakennusviraston historiaselvityksessä kerrotaan, että: "Kartanon historiasta on säilynyt varsin vähän lähteitä. Kartanoa koskevia asiakirjoja säilytettiin kartanon sivurakennuksessa, joka tuhoutui tulipalossa ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Perimätiedon mukaan kartanon kirjanpidossa oli epäselvyyksiä joiden peittämiseksi väentupa päätettiin polttaa."
Lähteet:
Kyllikki Kailari – Maalaismaisemista Itä-Helsingiksi
Juha-Matti Granqvist – Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella
Helsingin kaupungin Rakennusvirasto
Vanha valokuva: Helsingin kaupunginmuseo
