Roihuvuoren hanami-juhla kutsuu nauttimaan kirsikan kukinnasta ja japanilaisesta kulttuurista tulevana lauantaina kello 12.00–18.00. Ruuhkaan kannattaa varautua.

Ensimmäiset kirsikankukat ovat auenneet Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Tulevana lauantaina paikan päällä vietetään perinteistä hanami-juhlaa, jota on vietetty Itä-Helsingissä vuodesta 2007 lähtien. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Vuoden 2023 hanami-juhlapäivään osallistui 35 000 kävijää.

Järjestäjinä toimivat Roihuvuori-seura ja Suomessa toimivat japanilaisen kulttuurin yhdistykset yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Ohjelmassa on muun muassa tanssiesityksiä, kalligrafiataidetta, teetaidetta ja musiikkia. Tarjolla on aiempaa enemmän japanilaisia herkkuja onigireistä, takoyakeihin ja japanilaisiin obinyaki-pannukakkuihin. Kaikkiaan tapahtuma-alueella on 15 eri ruuan tai herkkujen myyjää. Lisäksi tapahtumassa valitaan Suomen ja Japanin hyväntahdonlähettiläinä toimivat kirsikankukkakuninkaalliset.

Roihuvuoren kirsikkapuistossa kukkii yhteensä noin 350 kirsikkapuuta. Hanami-juhlaviikko on alkanut alueella jo 5. toukokuuta, jolloin koinoborit eli karppiviirit ripustettiin Kirsikkapuiston iirislammikon ylle.
Katso lauantain tarkempi ohjelma täältä.

Tapahtuman tiedot:

  • Päivämäärä ja aika: Lauantai 11. toukokuuta 2024, klo 12–18
  • Paikka: Roihuvuoren Kirsikkapuisto, Jättiläisenpolku 1, Helsinki
  • Ohjelma: japanilaista kulttuuria ja ruokaa
  • Järjestäjä: Roihuvuori-seura yhteistyössä Suomessa toimivien japanilaisen kulttuurin yhdistysten ja Helsingin kaupungin kanssa