Vilkas liikenne ja tiheä asutus piirittävät Herttoniemen kartanoa, mutta vain muutaman askeleen päässä katupölystä löytyy vehreä keidas, jonka historia ulottuu satojen vuosien taakse. Kartanon seinät ovat nähneet niin kukkeinta säätyläiskulttuuria kuin surullisia ihmiskohtaloitakin.
Vuoden 1917 marraskuun haalea valo suodattuu kartanon ikkunoista. Maanviljelysneuvos Johan Bergbom istuu vaimonsa Helene Gripenbergin kanssa salongissa aamiaisella.
Kenties he puhuvat yleislakosta. Elintarvikepula on kiristänyt työläisten ja maanomistajien välejä. Ympäri maata nujakoidaan. Kesken ruokailun sisään ryntää punakaartin osasto, aikeenaan takavarikoida aseita. Joukon johtaja huitoo revolverilla ja vaatii Bergbomin kertomaan, missä aseet ovat. Bergbomilla on huono kuulo, eikä hän ymmärrä mitä miehet haluavat. Hän pitää käsiään taskussa. Kaartilainen luulee hänen hamuilevan asetta ja ampuu Bergbomin kartanon yläkertaan.
Ennen naimisiinmenoaan Helene oli opiskellut Pietarissa. Hän puhui neljää kieltä ja oli lahjakas pianisti. Tapahtuman jälkeen Helene ei halunnut enää kartanossa asua, ja hänen kuolemansa myötä perilliset lahjoittivat kartanon Svenska Odlingens Vänner i Helsinge-yhdistykselle vuonna 1917.
Itse herra on haudattu Hietaniemeen. Hautakivessä komeilee reliefi Herttoniemen kartanosta.
Sankarista luopioksi
Itä-Helsingin ytimessä sijaitseva Herttoniemen kartano on suloinen sekamelska uusklassismia, empireä ja kustavilaista tyyliä. Harmonia on kuitenkin säilynyt. Puutarhassa on vallalla kurinalainen barokki, sekä vapaampi englantilainen tyylisuunta. Suuret puut leikkaavat terän paahtavalta auringolta, lammissa uiskentelee sorsia, ja huvimajat pilkottavat metsiköistä. Kartanon kiehtovaa tarinaa valottavat museon intendentti Ted Hellsten sekä Herttoniemen historiasta kertovan kirjan kirjoittanut Eva Packalén.
Hellsten sukeltaa historian syvyyksiin.
– 1700-luvun alussa kartanon alueen omisti Petter Wetter, jonka jälkeen hän antoi sen pojalleen, Abrahamille. Vanha kartano sijaitsi Herttoniemensalmen lähellä. Se oli vaatimaton, kaksikerroksinen punainen talo. Vuonna 1752 sen osti Augustin Ehrensvärd. Kuuluisin kartanon omistaja oli Puotilan kartanossa syntynyt vara-amiraali Carl Olof Cronstedt.
Hän palveli myös Englannin laivastossa ja osallistui Yhdysvaltain vapaussotaan. Hän jäi myös sotavangiksi Amerikassa.
Packalén jatkaa:
– Sankarin viitan hän sai Ruotsinsalmen toisessa taistelussa vuonna 1790, jossa Ruotsin laivasto sai suurimman merivoittonsa. Saatuaan viran Ruotsista hän muutti sinne vaimonsa, Beata Sofian (o.s Wrangel af Saussin) kanssa, ja myi kartanon. Vuonna 1801 hän sai kuninkaalta käskyn lähteä Suomenlinnan, silloisen Viaporin, komentajaksi. Viapori oli sykkivä keskus. Siellä asui ruotsalaisupseereja, ja juhlia pidettiin ahkerasti.
Vuonna 1808 syttyi Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välille, ja Viaporiin hyökättiin. Venäläiset ehdottivat antautumista. Aluksi Cronstedt torjui ehdotuksen, mutta myöntyi lopulta. Tähän johtaneita syitä ei ole pystytty täysin selvittämään. Cronstedtia pidettiin maanpetturina.
Yksi aikakausi päättyi, ja monisatavuotinen yhteys Ruotsiin katkesi. Venäjän sotalippu nousi salkoon.
Luikertelijoita haudalla
Hellsten kertoo, että Cronstedt osti kartanon takaisin vuonna 1813 ja muokkasi alueen vanhan fajanssitehtaan uudeksi päärakennukseksi. Polttouunin rakenteita on edelleen kartanon kellarissa.
– Maanpetturuussyytteet ottivat koville, ja hän oli hiukan erillään seuraelämästä, muttei kuitenkaan täysin erakoitunut.
Packalén kävelee kartanon käytäviä pitkin ja kertoo yksityiskohtia, jotka harva tietää.
– Perheen tytär Hedvig Charlotta oli kuuluisa kauneudestaan. Hänen häitään vietettiin Herttoniemen kartanossa vuonna 1819. Perheen pojat opiskelivat Pietarissa, ja loivat myöhemmin virkauran Suomessa.
Cronstedt kuoli seuraavana vuonna. Hänet on haudattu Vantaan Pyhän Laurin kirkon hautausmaalle. Arkkua kantoivat Herttoniemen torpparit. Alkoi kuulua outoja huhuja. Kerrottiin, että kyykäärmeet estivät arkun viemisen hautakappeliin. Kyyt katosivat vasta, kun suvun vaakunaan laitettiin omaa häntäänsä syövä käärme. Oliko kyseessä merkki maanpetturuudesta vai ikuisen kiertokulun symbolista?
Beata-lesken mukaan käärmettä ei lisätty vaakunaan, vaan se oli ollut siinä alunperinkin. Leski jatkoi kartanon tilanhoitoa, ja hänet tunnettiin tarkkana tilikirjan pitäjänä. Hänen muistiinpanonsa ja reseptikirjansa ovat säilyneet ja niitä digitoidaan parhaillaan. Kartano kukoisti ja siellä oli lukuisia renkejä, piikoja, torppareita, ruukuntekijöitä sekä seppä.
Rouvan kuoleman jälkeen Hedvig Charlotta ja Abraham Stjernschantz myivät kartanon eteenpäin vuonna 1859. Näin alkoi Bergbomien aika.
Uusia tuulia
Carl Gustaf Bergbom ei kartanoelämästä ehtinyt pitkään nauttia, vaan hän kuoli vuonna 1861.
Kartanoa isännöivät hänen poikansa Karl ja Johan, joka panosti täysin palkein maatalouteen. Karjatalous alkoi, ja läheisiä soita kuivattiin satapäiselle nautalaumalle. Hevosia oli kymmenittäin. Tiluksille hankittiin niittokone, puimakone, sekä kaiken mullistava perunannostokone. Torppia oli Myllypurossa asti.
Packalén kertoo, että vuonna 1890 Herttoniemessä oli parisensataa asukasta. Työntekijöiden lisäksi asukaskuntaan kuuluivat myös peruukintekijä ja opettajatar.
Tupakkaa hatusta
Kaikkien myllerryksien jälkeen kartanolla koittivat seesteisemmät ajat, ja se on toiminut niin Topelius-museona kuin kurssikeskuksenakin. 1970-luvulta asti se on ollut nykyisenkaltainen kartanomuseo.
Yläkerta on omistettu Cronstedtin ajalle, ja vitriinissä on esillä muun muassa hauska Napoleonin hatun muotoinen nuuskarasia. Alakerrassa tutustutaan Bergbomien kauteen, ja se on palautettu 1900-luvun alun asuun.
Useita elokuvia on kuvattu niin kartanon sisällä kuin puistossakin. Kuuluisin on varmastikin Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Lammen rannalla Leif Wager laulaa Regina Linnanheimolle värisyttävän "Sua vain yli kaiken mä rakastan" -ikivihreän.
Katajalla ikilepoon
Jokaisessa itseään kunnioittavassa kartanossa on ainakin yksi kummitus. Herttoniemessä niitä oli tarinan mukaan kaksi. Miespuolinen haamuilija ei kuitenkaan ollut väkivaltaisesti kuollut Bergbom, vaan Cronstedt, jonka sielu vaelsi levottomana. Naisaave jäi arvoitukseksi. Kuka hän oli?
Kummituksia häätämään kutsuttiin kuuluisa selvännnäkijä Aino Kassinen. Puiston käytävälle sytytettiin nuotio, jonka liekeissä risahtelivat katajat ja tuohenlastut. Kassinen rukoili vartin verran, ja molemmat aaveet saivat rauhan.
Herttoniemen kartano on valloittava kesäkohde, johon kannattaa tutustua. Aaveita ei enää ole, mutta maalauksellista kauneutta sitäkin enemmän. Menneen maailman lumoa voi kokea myös viereisessä Wanha Mylly-ravintolassa, joka on entinen pehtoorin talo.
Museo on auki toukokuusta syyskuuhun sunnuntaisin kello 12.00-14.00. Ryhmille se on avoinna ympäri vuoden.
