Otimme tulevan vapun kunniaksi selvää, löytyykö Itä-Helsingissä Vappu -nimisiä asukkaita. Löysimme kansainvälisen näyttelytähden Vuosaaresta sekä taiteen ja aktivismin yhdistävän sekataiteilijan Puotilasta.
Se on pieni ja muistuttaa vähän saukkoa. Borderterrieri Vappu kipittää rappukäytävään vieraita vastaan ennen kuin oven raossa odottava isäntä ehtii edes nostaa katsettaan. Eirasta muutama vuosi sitten Vanhaan Vuosaareen muuttanut Tuomo Heikkinen kertoo, että yleensä eteisessä pyörii neljä koiraa. Nyt kolme muuta odottavat toisaalla, sillä haastattelun päätähti ansaitsee kaiken huomion.
Pian nimipäiväänsä viettävä Vappu ei ole mikä tahansa lähiönuuskuttelija, vaan moninkertainen näyttelyvoittaja, joka on nähty myös valkokankaalla. Isäntänsä laskujen mukaan Vappu on vieraillut Suomessa kehässä 251 kertaa. Ulkomailla esiintymisiä on kertynyt jopa nelisensataa.
–Voi kai sanoa, että Vappu on multichampion, Heikkinen paljastaa.
Viitteitä perheen koirien voitokkuudesta ja näyttelyharrastuksesta saa, kun katselee ympärilleen. Kerrostalokoti on täynnä yksityiskohtia, jotka etenkin koiraihminen bongaa oitis. Lasiset maljakot on täytetty värikkäillä ruusukkeilla, ikkunalaudoilta löytyy koirien kuvia kehystettynä, hyllyiltä pokaaleja ja seiniltä kunniakirjoja.
Elokuussa 12 vuotta täyttävä Vappu nukkuu sohvalla, kun isäntä luettelee koiransa saavutuksia. Niitä riittää. Tämän kodin borderterrierit ovat esiintyneet esimerkiksi Kiljuset-elokuvassa ja Ei haukku haavaa tee -komediasarjassa. Hiljattain oli rooli myös Syke-elokuvassa.
– Meidän kaikki koirat ovat vähän julkkiksia.
Eirasta Vuosaareen
Häntäänsä ystävällisesti heiluttava Vappu on selvästi tottunut olemaan huomion keskipisteenä. Pieni showkoira ei ole moksiskaan serpentiinistä, jota asetellaan sen kaulaan koristeeksi kuvia varten. Vappu tietää, että vinkupallon saa palkaksi heti, kun kamera pakataan takaisin reppuun. Matkustamiseen ja monenlaisiin kohtaamisiin pennusta pitäen tottunut koira on isäntänsä sanojen mukaan vahva persoona, koirakodin alfanarttu, jonka voi ottaa kaikkialle mukaan – myös töihin.
Ullanlinnassa sisustusmateriaaleihin ja -tarvikkeisiin erikoistunutta yritystä pyörittävä Heikkinen kertoo, että Vappu on ollut hänen mukanaan työpaikalla alusta saakka.
– Kun asuimme Eirassa, Vapusta tuli kaupunkikoira. Se on aina vetämässä kaikkiin kauppoihin, koska siellä saa ihailevia katseita. On vaikea kävellä esimerkiksi Stockmannin ohi pysähtymättä.
Nykyään Vappu viihtyy muuallakin kuin kantakaupungin bulevardeilla, sillä matka Itä-Helsingin metsiin ei ole enää yhtä pitkä kuin reilu kuusi vuotta sitten. Vielä siihen aikaan Heikkinen ja hänen puolisonsa asuivat 1900-luvun alussa valmistuneessa talossa, jossa oli jatkuvasti jotain remontoitavaa. Niin paljon, että se alkoi kyllästyttää.
Lopulta katseet kääntyvät itään, joka oli aiemmin tullut tutuksi erityisesti Uutelan ulkoilualueen myötä. Koska Aurinkolahdesta ei löytynyt sopivaa kotia, pariskunta muutti koirineen Vuosaaren toiseen laitaan, entisen vesitornin tontille. Nyt matka kotiovelta metsään ei enää vaadi autoa. Muutto kantakaupungin kaduilta ei ole kaduttanut, vaikka ennen Heikkinen pääsi kävellen töihin.
Toisin kuin voisi kuvitella, entinen Eiran mies ei ole vappuja juurikaan Kaivopuistossa juhlinut.
Sen sijaan hän on usein viettänyt kevään juhlaa koirineen Lahden perinteisessä koiranäyttelyssä, mutta tänä vuonna kehät jäävät konkareilta välistä. Tarkoitus on pysyä Vuosaaressa ja tehdä suunnitelmat sään mukaan.
– Kyllä vähintään yksi sima ja tippaleipä pitää vetää, vaikka ne eivät olisi mistään kotoisin, vuosaarelainen hymyilee.
Nimi, joka muistetaan
Kun Puotilassa asuva Vappu Tuomisto törmää etunimikaimaan, vastassa on yleensä koira tai iäkkäämpi nainen. Vanhakantainen nimi on kuulemma peruja vasemmistolaisilta vanhemmilta. Erityisesti äidiltä, joka ihaili 1980-luvulla poliitikko Vappu Taipaletta. Samaan aikaan nimi on eräänlainen lakinnosto työväelle, nuorille ja ilolle.
– Vanhempani ehkä ajattelivat, että Vappu -niminen ei voi olla huono tyyppi. Lapsena harmitti, kun kaikki sijaisopettajat kysyivät koulussa aina kaikki kysymykset minulta, koska muiden nimet eivät jääneet mieleen, Tuomisto nauraa.
Hän on juuri saapunut Kulttuurikeskus Stoan vauvasirkuksesta. Se on yksi syy, miksi Tuomisto vierailee talossa säännöllisesti. Sekataiteilijaksi itseään kutsuva puotilalainen rakastaa kulttuuria ja taidetta. Ennen kaikkea silloin, kun siitä tästä pääsee nauttimaan kuka tahansa maksuttomasti.
– Koen, että Itä-Helsingissä arvostetaan myös vaihtoehtoista meininkiä. Se viehättää. Onhan täällä toki myös upeat ulkoilumaastot.
Kannelmäestä puoli vuotta sitten kumppaninsa kanssa itään muuttanut Tuomisto kertoo, että hän on ollut henkisesti itähelsinkiläinen jo pitkään. Monet paikat, kuten esimerkiksi Itiksen kauppakeskus, ovat hänelle tuttuja jo nuoruusvuosilta. Samaa voi sanoa Myllypuron Metropolia-ammattikorkeakoulusta, jossa Tuomisto opiskeli sosionomiksi. Se ei kuitenkaan ole naisen ainoa titteli.
Sekataiteilija-termin ymmärtää viimeistään sitten, kun kuulee, mitä kaikkea vastapäätä kahvipöytää istuva itähelsinkiläinen on opiskellut. Taiteilijakollektiivi Kääpäjaostoon kuuluva Tuomisto on valmistunut myös Lahden LAB Muotoiluinstituutin elokuva-alalta. Lisäksi hän on opiskellut taidehistoriaa, tanssipedagogiikkaa ja eläintenhoitoa.
– En ole mikään sellainen putkihenkilö, Tuomisto kuvailee.
Eläinten epätoivo koskettaa
Työssään häntä kiinnostaa erityisesti taiteen ja aktivismin yhdistäminen. Eläin- ja ihmisoikeudet sekä maapallon hengissä pysyminen ovat kaikki sellaisia yhteiskunnallisia teemoja, jotka puhuttelevat. Eläintenhoito-opinnot johtivat Tuomiston aikoinaan suorittamaan harjoittelujaksoja eri tuotantoeläintiloille. Sitä kautta tulivat tutuiksi samalla niin teurastamot kuin eläinjätteiden käsittelylaitokset. Väärältä tuntuva järjestelmä on myöhemmin inspiroinut kertomaan epäkohdista taiteen keinoin.
Niin syntyi esimerkiksi muutama vuosi sitten julkaistu Making Babies -videoteos, joka pureutuu helsinkiläisen yksityisklinikan lapsettomuuslääkärin ja nautojen jalostusasemalla työskentelevän keinosiementäjän työhön avustetun lisääntymisen parissa.
Oman pojan myötä Tuomisto on viime aikoina miettinyt erityisen paljon äitiyttä. Se on kehollinen ja hormonaalinen kokemus, joka yhdistää ihmistä ja eläintä. Samaan aikaan, kun äiti-sanaa pidetään Suomen kielen kauneimpana ja inhimillistä äitiyttä imettämisineen ylistetään, vastasyntyneet vasikat erotetaan emästään pian syntymän jälkeen. Toisin kuin ihminen, porsimishäkissä makaava emakko ei pääse ihokontaktiin jälkikasvunsa kanssa.
Kun on syöttänyt tuttipullosta karitsaa, vasikkaa, possua ja omaa lasta, perspektiivi laajenee. Tuomisto tietää, että lehmäemo yrittää hypätä aidankin yli, jotta se pääsisi peräänsä huutavan vasikan luo antamaan sille maitoa.
– Sitä epätoivoa oli raskasta katsoa vierestä. Pidän käsittämättömänä sitä, miten ihmiset pystyvät jaottelemaan kokemuksia itsensä ja muiden lajien välillä. Ehkä juuri siksi teen taidetta siihen kysymykseen liittyen. Minkälaisia me ihmiset olemme, kun kykenemme sellaiseen sokeuteen. Siinä riittää kaivelemista.
Tuleva vappu onkin Tuomiston ensimmäinen vappu äitinä. Kuu -nimen saanut poika tulee määrittämään kevään juhlan tahdin. Tarkoitus on pysyä Itä-Helsingissä ja vierailla koko perheen voimin ainakin Stoassa. Ehkä Puotilassa paistetaan myös munkkeja ja tehdään simaa.
