Merenrantatontilla komeilevaa Villa Furuborg -nimistä huvilaa kaupataan pitkästä aikaa asuinkäyttöön. Hotelli Rantapuiston ja Villa Vuorannan naapurissa sijaitseva 1910-luvun alussa valmistunut rakennus on säilynyt poikkeuksellisen hyvin.
Vuosaaressa sijaitseva yli satavuotias merenrantahuvila Villa Furuborg etsii uutta omistajaa.
Viime vuosikymmenet Furuborg on palvellut edustuskäytössä, mutta nykyinen kaavoitus mahdollistaa taas asuinkäytön. Huvilan pyyntihinta on 1 950 000 euroa, ja rakennus on kerännyt yksityisnäyttöihin jo muutamia kiinnostuneita. 1910-luvulla valmistunut huvila sijaitsee 1,55 hehtaarin rinnetontilla meren rannalla. Neliöitä siinä on noin 445.
– Tässä voisi vaikka yhdistää asumisen ja jonkinlaisen elinkeinotoiminnan, pohtii kiinteistövälittäjä Susanna Siitonen.



Rosenlewin entinen kesähuvila
Onkin kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun Furuborgissa on viimeksi asuttu. Luultavimmin silloin, kun huvilan rakennutti vuonna 1917 perheensä kesähuvilaksi pankki- ja valtionpäivämies sekä juristi Walter Fredrik Rosenlew.
Vuonna 1948 Furuborg myytiin Rosenlewin aatelissuvulta Pohjoismaiden Yhdyspankille, ja vuosikymmenten ajan rakennus on ollut pankin käytössä. Torolf Lasseniuksen Elämää Vuosaaren Kallahdessa -kirjan mukaan pankki myi 9,5 hehtaaria maata ja 14 rakennusta eläkekassalleen vuonna 1995.
Tällä hetkellä huvilan omistaa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, ja viimeisenä siinä oli vuokralla Nordea. Rakennus on Siitosen mukaan ollut vähäisessä käytössä. Viimeksi talossa vietettiin kuulemma rapujuhlia.
– Tämä on poikkeuksellisen hyvin säilynyt huvila, jota on ylläpidetty ja kunnostettu. Pitkän ja värikkään historian vuoksi toivon, että uusi omistaja pitäisi rakennuksesta huolta, jotta se olisi vielä seuraavatkin 100 vuotta hyvissä käsissä, Siitonen toteaa.
Jonkin verran uudistusta Furuborg vielä kaipaa, ennen kuin se on muuttovalmis. Nykyisessä kiinteistössä on ainoastaan henkilökunnalle suunnitellut suihkutilat, eikä esimerkiksi saunaa. Huvilan yhteyteen rakennettiin 1950-luvulla rantasauna, mutta sen kohtalo on jäänyt pimentoon.



Suojeltu Villa Furuborg kaipaa taloteknisiä päivityksiä
1980-luvulla Furuborgiin tehtiin mittava remontti, jolloin uusittiin pinnat ja talotekniikka. Samaan aikaan kiinteistöön asennettiin uusi ilmanvaihtojärjestelmä, joka välittäjän mukaan on tämän ikäiseen rakennukseen turhan järeä. Huvilan ilmanvaihtojärjestelmä on tällä hetkellä osittain epäkunnossa, ja nykyinen sähköjärjestelmä kuluttaa paljon.
– Ostajakunta on aika kapea, sillä tähän pitää laittaa paljon rahaa, Siitonen toteaa.
Hänen mukaansa vanhojen kohteiden myyntiin liittyy aina tiettyä epävarmuutta niin myyjän kuin ostajankin näkökulmasta, sillä kaikkea tietoa esimerkiksi vuosien varrella tehdyistä muutoksista ei aina ole saatavilla.
– Ongelma näissä kohteissa on se, että tietoa niistä ei välttämättä ole niin paljon, esimerkiksi rakennuslupapiirustuksia. Tietoa pitää etsiä niin monesta lähteestä ja korostaa sen epävarmuutta, välittäjä kertoo.
Villa Furuborg on suojeltu kohde, minkä takia ostajan täytyy sitoutua vaalimaan huvilan historiaa. Esimerkiksi alkuperäiseen julkisivuun ja huonejärjestykseen ei saa tehdä radikaaleja muutoksia. Samoin tontin puusto on säilytettävä, ja isojen puiden kaatoa mietittävä tarkkaan.
Siitonen itse on erikoistunut vanhoihin rakennuksiin sekä eri aikakausien rakennustapoihin. Hän muistuttaa, että vanhoja merenrantahuviloita on enää harvakseltaan, vaikka Itä-Helsingistä niitä yhä löytyykin.
– On ihana ajatus, että ennen tämäkin paikka sijaitsi laivamatkan päässä Helsingin keskustasta. Oli kaupunkiasunnot, ja sitten kesähuvilat täällä kauempana, hän hehkuttaa.










