Ensimmäistä kertaa Itä-Helsingissä vieraillut Coca-Colan joulurekka saapui kauppakeskus Eastonin parkkipaikalle iltapäivällä 5. joulukuuta.

Kuudetta kertaa Suomea kiertävä Coca-Colan joulurekka houkutteli kauppakeskus Eastonin parkkialueelle satoja ihmisiä heti saavuttuaan. Sokeritonta Coca-Colaa jonotettiin koko perheen voimin lumisateen keskellä. Aiempien vuosien tapaan nelituntiseen joulutapahtumaan osallistuvat poseerasivat ikonisen punaisen rekan edustalla.

Joulurekka on vieraillut 27 vuoden ajan yli 300 kaupungissa eri puolilla maailmaa. Kuva: Jenna Lehtonen

Joulutapahtuma on osa 21.11.–7.12.2024 järjestettävän 12 tapahtuman ja 11 paikkakunnan kiertuetta, jossa valokeilassa on tuhansin valoin koristeltu 19-metrinen joulurekka. Se tunnetaan etenkin kyljessä komeilevasta joulupukkihahmosta, joka on suomensukuisen Haddon Sundblomin 1930-luvulla piirtämä. Sundblomin isä oli kotoisin Ahvenanmaalta. Hänen luomansa hahmo on kansainvälisesti muokannut käsitystä joulupukista.

Rekka on 19 metriä pitkä ja sen kyljissä loistaa noin 11 000 led-valoa. Kuva: Jenna Lehtonen

Coca-Colan joulurekka nähtiin ensimmäisen kerran yhtiön joulumainoksessa 1990-luvulla. Suomessa nähtävä menopeli on harvinainen Kenworth VW900A -jenkkirekka vuosimallia 1978. Sitä ohjastaa tänäkin vuonna Jari Tarkkanen

Eastonin parkkipaikalla todistettiin jälleen kerran, että suomalaiset ovat jonottamisen mestareita. Kuva: Jenna Lehtonen
  • Joulurekka Eastonin maisemissa 5. joulukuuta klo 15.30–19.30