Vuosia Aurinkolahden paraatipaikalla palvellut ravintola Loisto sulki ovensa joulukuussa 2024. Nyt samalle paikalle aukeaa Herttoniemestä tuttu satamaravintola, joka tunnetaan välimerellisistä annoksistaan.
Herttoniemen Bella Marina avaa keväällä toisen ravintolansa Aurinkolahteen, entisen ravintola Loiston tiloihin.
Välimeren makuja tarjoava ravintola on toiminut Herttoniemenrannassa vuodesta 2020 asti. Listalta löytyy muun muassa pizzaa, hampurilaisia, pihvejä, pastaa, kalaa sekä mereneläviä ja muutamia erilaisia sormisyötäviä. Ravintolasta saa myös lounasta.
Sama konsepti tulee jatkumaan myös Aurinkolahdessa, ja myös menu tulee myös pysymään samana.
– Haluamme omistautua ranta-alueille. Ravintolan nimi viittaa satamaan, yrittäjä Walat Elek kertoo Itä-Helsinki-medialle.
Nykyinen ja tuleva liiketila sijaitsevat molemmat ranta-alueilla. Pian merta voi ihailla niin Herttoniemen Reginankujalta kuin Aurinkolahden aukioltakin.
Näillä näkymin Bella Marina avaa ovensa huhtikuussa. Tarkkaa päivämäärää omistaja ei uskalla vielä luvata. Uutta liiketilaa korjataan parhaillaan, mutta yrittäjä ei halua paljastaa remontista vielä sen enempää.
– Se saa jäädä yllätykseksi.
Pitkään ravintola-alalla toiminut Elek kertoo olevansa innoissaan uudesta aluevaltauksesta ja uskoo ravintolan menestyvän.
– Se tulee menestymään, tiedän sen.
Aikooko Bella Marina laajentaa myöhemmin myös muualle itään?
– Saa nähdä, katsotaan mitä aika tuo tullessaan, yrittäjä sanoo.







