Itä-Helsinkiin sijoittuva rikospodcast Kuolema Vesalassa jatkuu keväällä Ylellä. Yli 300 000 kertaa kuunnellun sarjan toinen kausi julkaistaan Yle Areenassa tiistaina 22.4.
Itähelsinkiläinen toimittaja Jenna Lehtonen ja podcast-ammattilainen Hannu-Pekka Komonen palaavat pian Vesalaan ja jatkavat vuonna 1993 tapahtuneen selvittämättömän henkirikoksen tutkimista. Keskiössä on 22-vuotiaan Kimmon kohtalo. Mies löydettiin aikoinaan kotoaan kuolleena, ja tappona tutkittu tapaus on pysynyt vuosikymmenet pimeänä.
Viime syksynä julkaistu ensimmäinen tuotantokausi poiki sarjan tekijöille niin paljon uusia vihjeitä ja johtolankoja, että jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto – sarjaa oli jatkettava.
– Kimmon kohtalo ja podcastin ensimmäinen kausi laajemminkin on koskettanut monia itähelsinkiläisiä. Lukuisat Vesalan aikalaiset ovat olleet kiitollisia, että Kimmon epäoikeudenmukaiseksi koettua kuolemaa on vihdoin käsitelty myös julkisuudessa, podcastin taustatoimittaja Hannu-Pekka Komonen kertoo.
Mitä Kimmon kotona Tuukkalantiellä oikein tapahtui?
Maaliskuisena perjantai-iltana vuonna 1993 Kimmon luona Vesalan Tuukkalantiellä vietettiin kotibileitä. Paikalla oli paljon ihmisiä, ja illan mittaan väki siirtyi juhlimaan Wiljoon ja Wenlaan, joka sijaitsi Kontulan ostoskeskuksen keskellä olevassa legendaarisessa tornissa. Paikalla on tänä päivänä edelleen Ravintola Wenla.
Baariin yritti myös Kimmo, joka kuitenkin käännytettiin ovelta päihtymyksen vuoksi. Hänen sen jälkeisistä liikkeistään on ollut aiemmin vain vähän tietoa. Nuori mies löydettiin seuraavana iltana puukotettuna kotoaan.
Podcastin ensimmäisellä kaudella Lehtonen ja Komonen löysivät Kimmon vanhan ystävän, joka saattoi miehen kuolinyönä kotitalonsa hissiin. Siellä oli vastassa naapurustossa asunut vanhempi mies, joka päätyi myöhemmin poliisin epäillyksi Kimmon henkirikoksesta. Hänet kuitenkin vapautettiin, eikä poliisi koskaan kuullut ystävää yölliseen kohtaamiseen liittyen.
Nyt Kimmon viimeisen illan ja yön kulusta on kuitenkin selvinnyt lisää asioita.
– Toisella kaudella kuullaan useita henkilöitä, joilla on uutta tietoa illan ja yön kulusta. Myös kuva Kimmon persoonasta syvenee. Hän oli kilttinä, ystävällisenä ja kohteliaana pidetty nuori mies, Komonen paljastaa.
Kaikki sai alkunsa yllättävästä kohtaamisesta
Podcastin alkusysäyksen antoi Itä-Helsingin Vesalassa kasvanut Harri Paljakka. Toukokuussa 2023 hän vinkkasi illanvietossa Lehtoselle ja Komoselle kotinaapurustossaan tapahtuneesta henkirikoksesta, joka oli jäänyt vaivaamaan häntä.
Tapauksesta päätettiin tehdä podcast-sarja Kuolema Vesalassa, jossa käsitellään niin 1990-luvun alun elämää lama-ajan Vesalassa kuin Kimmon selvittämätöntä henkirikosta.

Hyvin harvinainen tapaus – Itä-Helsingissä vain muutama selvittämätön henkirikos
Vuoden 1950 jälkeen Itä-Helsingissä on jäänyt selvittämättä tiettävästi vain kaksi muuta henkirikosta Kimmon tapauksen lisäksi.
Itsenäisyyspäivänä vuonna 1980 löydettiin Kontulan Keinulaudantiellä sijaitsevan kotikerrostalonsa kellarista 41-vuotiaan perheenäidin Seija Kekkosen ruumis. Hänet oli kuristettu kuoliaaksi. Postinkantajana työskennellyt Kekkonen oli ollut edellisenä iltana viettämässä pikkujouluja Ravintola Kaivohuoneella.
Toukokuussa 1990 puolestaan löytyi Puotinharjun metsiköstä 42-vuotiaan kirvesmiehen Seppo Vuoren ruumis. Hänet oli silloisten lehtitietojen mukaan pahoinpidelty raa’asti kuoliaaksi.
Kimmon kohtalon tapaan myös Kekkosen ja Vuoren tapauksia on yritetty aikoinaan selvittää, mutta lopullista ratkaisua ei ole löytynyt.
Kuolema Vesalassa -podcastin käsikirjoittaja ja juontaja Jenna Lehtonen on myös Itä-Helsinki-median päätoimittaja.





