Helsingin seurakuntayhtymän omistama Kivisaari on toiminut rippileirien tyyssijana jo 1950-luvulta lähtien. Tänä kesänä seurakuntayhtymä vuokraa paikkaa saaristoliikenteen liikennöitsijä FRS Finland Oy:lle. Kesäkuun lopusta lähtien Kivisaaren miljööstä ovat päässeet nauttimaan muutkin kuin rippileiriläiset. Kävimme katsomassa, miten itähelsinkiläinen saari taipuu matkailukäyttöön.

Vuosaaren Hiekkalaiturinaukiolla näkyy pitkä jono. Helteisenä heinäkuun päivänä itäinen saaristoristeily 
vetää puoleensa suuren määrän merelle mieliviä kesälomalaisia. Risteilyille ei myydä lippuja etukäteen, vaan ne ostetaan suoraan alukselta. Laiturialueella näkyy niin lapsiperheitä kuin turisteja. Jotkut matkustavat koirien kanssa.

M/s Okeanos ei ole kooltaan mikään valtamerialus, mutta kaikki halukkaat mahtuvat kyytiin. Jopa Leikosaareen 
matkaavat rippileiriläiset kantamuksineen solahtavat laivan sisuksiin. Tuulenvire
le viilentää kannella istuvia, mutta kuumuutta ei pääse pakoon. Vuosaaren tornitalot jäävät taakse, kun kapteeni kuuluttaa ja kertoo laivan kapasiteetin olevan täynnä. Noin tunnin mittaisen matkan aikana näkee silti muutakin kuin kanssamatkustajien takaraivon. Matkan aikana silmiensä eteen saa kattauksen erilaisia saaria, mökkejä, huviloita, lintuja ja luotoja.

Rannalla lipuvat valkoposkihanhet katsovat välinpitämättömästi, kun alus purkaa ihmisiä
 Kivisaaren laiturille. Vieressä tiirat nappaavat merestä pikkukaloja. Kivisaari on pienehkö, joten melkein heti laiturin ja pienen kivisen ylämäen jälkeen näkyviin tulee viehkeä jugendhuvila, jonka rakennutti liikemies K. E. Kontro vuonna 1918.

Aurinkolahti
Sesonkiaikaan kannattaa varautua ruuhkiin. Kuva: Jenna Lehtonen
Itäinen saaristoristeily
Myös koirat ovat tervetulleita kyytiin. Kuva: Jenna Lehtonen
Kivisaari sijaitsee Vuosaaren edustalla Itä-Helsingissä. Kuva: Jenna Lehtonen

Kivisaaressa voi myös yöpyä

Merilinna -nimeä kantavan rakennuksen sopusuhtaiset muodot lähtivät Eliel Saarisen kynästä. Suolaisten merituulien armoilla oleva huvila on hyvin säilynyt, ja siellä on majoitustoimintaa sekä 
ravintola. Merilinnan lisäksi yöpyä voi myös mökeissä. Nykyajan mukavuuksia, kuten suihkuja tai
sisävessoja, ei saarella ole. Mutta sitäkin enemmän perinteistä mökkitunnelmaa saunoineen ja
ulkohuusseineen paikan päältä löytää.

Matkalainen tulee saarelle kokemaan rauhaa ja luontoa, ei lojumaan paljussa tai hakemaan ylellisyyksiä. Täällä voi olla lähellä kaupunkia, mutta aivan omassa meren- ja puuntuoksuisessa maailmassa, jossa kiire ja stressi ovat jääneet taakse. Mutta pientä aktiviteettia voi harrastaa, jos zen-tunnelmaan kaipaa piristystä. Saarella on esimerkiksi ulkopingispöytä, tikkatauluja sekä mölkkypeli. Venepaikkoja on neljä, ja kiinnittymisaika on iltaisin kahdeksaan asti.

Merilinnan terassilla kuulee monen kielistä puheensorinaa, jäät poksahtelevat laseissa, ja lapset kikattavat leikkiessään. Ruokapuolesta vastaa Theron Group Catering. Tarjolla on päivittäin vaihtuva lounasbuffet, jonka
 jälkeen nälkäisiä palvelee á la carte-lista. Muista äänistä vastaavat vain linnut ja rantaa kastelevat aallot.

Merilinna
Eliel Saarisen piirtämässä Merilinnassa voi myös majoittua. Kuva: Jenna Lehtonen
Heinäkuun puolivälissä kasvislounas näytti tältä. Kuva: Jenna Lehtonen
Kivisaaren maisemat ovat kuin postikortista. Kuva: Jenna Lehtonen

Naapurina Karhusaari

Nimensä mukaan Kivisaari on hyvin kivikkoinen, joten huonosti liikkuvilla voi olla haastetta. Lastenvaunujenkin kanssa on aikamoinen jumppaaminen. Saaren itäpuolella sijaitsevat lintuluodot, joihin rantautuminen minkäänlaisella etenemisvälineellä on kielletty elokuun puoleenväliin asti.

Pitkä puusilta kuljettaa viereiseen Karhusareen. Nimi juontaa juurensa siitä, että omalaatuinen herra Kontro piti siellä aikoinaan karhunpentuja. Legendan 
mukaan pennut kyllästyivät omaan ruokatarjoiluunsa, ja uivat läheiselle saarelle. Ne popsivat pikku
suihinsa kaikki saaren isännän hillot. Röyhkeät varkaat vietiin sen jälkeen Korkeasaareen. Tarina on sen verran villi, että se on joko totta tai sitten ei. Nyt Karhusaaressa on grillipaikka, jossa voi käristellä omia eväitä. Mesikämmeniä ei näy.

Luontoa rakastavalle Kivisaari on valloittava kohde, johon kannattaa suunnata. Toki voi tehdä vain risteilymatkan menemättä yhdellekään saarelle, ja nautiskella vain näkymistä. Itäisen saaristoristeilyn aikana kokee Vuosaari-Kalasatama-metroilua astetta merellisemmän matkan. Yhdensuuntainen lippu maksaa aikuisilta 12 euroa, lapset ja eläkeläiset pääsevät puoleen hintaan. M/s Okeanos halkoo aaltoja 18. elokuuta asti, minkä jälkeen se jatkaa suppeammalla aikataululla syyskuun loppuun.

Vesivessoja et Kivisaaresta löydä. Saaressa on kahdeksan kuivakäymälää. Kuva: Jenna Lehtonen
Paikan päällä voi pelata muun muassa pingistä. Kuva: Jenna Lehtonen

Tarkemmat aikataulut ja infot löydät täältä.