Ville Kormilainen on mies, joka ei mahdu yhteen muottiin.

Tammikuussa 2018 On the Rocks -ravintolan lavalle nousi elämänsä ensimmäistä stand up -keikkaa vetävä viestintäkonsultti. Esiintymistä edelsi yksi koomikkokaverille esitetty kysymys: ”Pitäisikö käydä kurssilla vai nousta suoraan lavalle?”  

Ville Kormilainen teki päinvastoin kuin käskettiin ja käveli suoraan ihmisten eteen. Se tuntui samaan aikaan sekä hyvältä että kauhealta. Materiaalia oli kuitenkin kertynyt riittävästi yleisölle, ja kahden kuukauden kirjoitusrupeama palkittiin naurulla. Siihen jäi koukkuun.

Nyt, reilu vuosi myöhemmin, keikkamerkintöjä on kertynyt Kormilaisen kalenteriin yli 70, ja hän tituleeraa Twitter-tilillään itsensä aloittelevaksi stand up -koomikoksi. Se ei kuitenkaan ole koko totuus.

Ville Kormilainen Vuosaaressa
Itä-Helsingissä palvelut ja luonto ovat lähellä. ”Tänne on helppo jäädä ja jämähtää”,  vanhassa Vuosaaressa asuva Kormilainen sanoo. Kuva: Jenna Lehtonen

Journalistista viestijäksi

Liki 40 ikävuotensa aikana Kormilainen on työskennellyt toimittajana ja markkinointijohtajana, kirjoittanut useampia tietokirjoja, päätoimittanut Suosikki-lehteä, luonut Kuono.fi-verkkosivuston ja toiminut yrittäjänä. Tällä hetkellä hän johtaa omaa yksikköä viestintätoimistossa, päätoimittaa Labradori-lehteä, kuuluu Vuosaaren seurakuntaneuvostoon ja ylläpitää omaa YouTube-kanavaa, siis muun muassa.

Se ei ole mikään vitsi, miksi mies kuvailee itseään multifokusoituneeksi persoonaksi. Luppoaikaa on vähän. Kyse on priorisoinnista ja siitä, minkä kokee tärkeäksi. Huumori on yksi niistä asioista.

Sitä vaadittiin esimerkiksi vuonna 2005, kun Albertinkadulla asunut Kormilainen matkusti orastavan ihastuksen perässä Itä-Helsinkiin. Punavuoressa, Kalliossa ja keskustassa aikaansa viettänyt nuorukainen ei tuntenut aluetta, mutta hänellä oli sitäkin enemmän ennakkoluuloja siitä.

Kun tänne ensimmäistä kertaa tulee, niin ei se välttämättä sellainen kulttuurishokki ole kuin lähtisi Intiaan, mutta on se erilaista, Kormilainen kertoo.


Mainos:


Facebookin Vuosaari-ryhmä on Ville Kormilaisen mukaan nettikeskustelua suomalaisimmillaan. ”Jos siellä puhutaan vaikka jouluvaloista, niin viimeistään viidennessä kommentissa ne ovat maahanmuuttajien vika.” Kuva: Jenna Lehtonen

Vuosaaresta lähtöisin olevasta Annista tuli hänen vaimonsa. Ensimmäinen yhteinen osoite löytyi Aurinkolahdesta. Kodista, jonka ikkunasta näkyi merelle. Itään oli helppo sopeutua.

Nykyään Kormilaisen bongaakin todennäköisesti Uutelan koirapuistosta tai Vuosaaren satama-alueen metsäpoluilta. Sinne hän lähtee laumansa kanssa, johon kuuluu Annin ja lasten lisäksi mäyräkoirista ja labradorinnoutajista muodostuva koirakatras.

Keskellä luontoa on helpompaa olla niin sanotusti offline-tilassa, sosiaalisessa mediassa aktiivinen Kormilainen tietää. Häntä viehättää etenkin kontrastit, joita on vaikeampi löytää kantakaupungista.

– Vuosaari on iso ja kasvava lähiö, johon mahtuu erilaisia asioita. Sadan metrin matkalla voi muuttua moni asia todella rajusti. Täällä rajat ovat tosi selkeitä.

Keski-Vuosaaressa sijaitseva pohjoinen ostoskeskus valmistui vuonna 1965. Kuva: Jenna Lehtonen

Toimittajuus kumosi näyttelijähaaveet

Ura digitaalisten sisältöjen, markkinoinnin ja sosiaalisen median parissa ei alun perin ollut itsestäänselvä. Kormilaisesta piti tulla näyttelijä. Hän muutti Kainuusta Helsinkiin vuonna 1996 ja aloitti lukio-opinnot Kalliossa. Jossain vaiheessa mieli kuitenkin muuttui. Hän huomasi nauttivansa kirjoitushommista yhtä paljon kuin kirja-arvosteluja tehnyt isä. Niinpä ala-asteelta lähtien kynän kanssa viihtynyt Kormilainen päätti, että toimittajan ura sopii hänelle paremmin kuin esiintymislavat.

Pinna ei riitä siihen, että treenaa puoli vuotta jotakin näytelmää, joka esitetään kolme kertaa.

Toimittajan työt alkoivat 7 päivää -lehdessä heti lukion jälkeen. Muutaman vuoden päästä Kormilainen ponnisti Iltalehteen. Tarinat ja ”pimeet” ideat veivät mennessään. Silti edelleen yhdeksän kymmenestä on niitä, jotka eivät koskaan toteudu, mutta Kormilaisen pään sisällä viljellään uusia ideoita kuin tuotantolaitoksessa.

Yksi sellainen päätyi vuoden alussa Ylen radio-ohjelmaksi. Huumorihommia on Kormilaisen luotsaama show, johon hän haastatteli omia idoleitaan Vesa-Matti Loirista Pirkka-Pekka Peteliukseen ja Heikki Silvennoiseen. Sarja syntyi, koska stand up oli jo mukana kuvioissa.

Olen aina fanittanut suomalaista huumoria ja elänyt siitä. Se on aina ollut tärkeä osa identiteettiä ja tekemistä, Uuno Turhapuron pohkeeseensa tatuoinut Kormilainen kertoo.

Ensimmäisen kerran lavakomiikka hiipi Kormilaisen elämään jo 2000-luvun alussa, jolloin ilmiö rantautui näkyvästi Suomeen. Hupia herättivät esimerkiksi André WickströmIsmo Leikola ja Pekka Jalava. Klubiyleisön joukossa oli helppo viihtyä. Sitten Kormilaisen ystävä, Antti Akonniemi, alkoi tehdä stand uppia, ja Kormilainen seurasi sitä paalupaikalta.

Ajattelin, että okei, jos kokeilen samaa, se pakottaa minut kirjoittamaan muutakin kuin tietokirjoja tai twiittejä. Minulla on aina ollut se periaate, että pitää kokeilla ja katsoa, miltä se tuntuu.

Stand up tuntui yhtä hyvältä idealta kuin Itä-Helsinkiin muuttaminen aikoinaan.

Ville Kormilainen
Ville Kormilainen valittiin Vuosaaren seurakuntaneuvostoon keväällä 2019. Kuva: Jenna Lehtonen

Ennakkoluuloja vastaan

Ennakkoluulot ovat asia, joka yhdistää sekä kotimaista standupia että Itä-Helsinkiä. Niistä molemmista Kormilaisella on kokemusta. Korostetun etelähelsinkiläisestä vinkkelistä katsottuna itää pidetään herkästi ghettona, jossa ei uskalla liikkua. Ikään kuin kaupunginosa jo itsestään määrittelisi, millainen se on.

Toimittajien piilevät asenteet ja ihmisten numeroiksi niputtaminen voivat luoda mielikuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta. Samalla tavalla sokeutuu, jos katsoo stand uppia pelkästään television välityksellä ja muodostaa sen perusteella kuvan koko alasta.

Suosittelen jengille open mic -iltoja, joissa näkee hyvin eri tasoisia ja erilaisia koomikoita. Televisiokomedia antaa aika rajatun kuvan siitä, mitä stand up on. Se on livelaji. Siinä on erilainen jännitys, kun istut yleisössä. Yhdeltä esiintyjältä nähty yksi esitys ei ole koko skene. Eihän esimerkiksi Cheek ole koko suomiräpin totuus.

Kormilainen muistuttaa, että suomalainen stand up menestyy myös kansainvälisillä mittareilla. Siinä missä Leikola menestyy maailman hauskimpana miehenä, Vuosaari kiilaa kaupunginosakilpailun voittoon. Tie levenee yksi kultamitali kerrallaan.

Vaikka ihmisten ennakkoluuloihin törmää nykyään harvemmin kuin ennen, viestintäkonsultilta on pakko kysyä, miten asenteisiin voidaan vaikuttaa? Voiko stand up tehdä Itä-Helsingille hyvää?

Jos heittää kliseisen viestintäkonsultin näkemyksen, niin tarinat ja ihmiset voivat olla yksi tapa. Kun puhutaan rakenteista, isosta massasta ja keskituloista, se muodostaa tietynlaisen kuvan, josta ei ehkä saa sitä oikeaa päätelmää. Täällähän on kirjo erilaisia ihmisiä. On hillittömän kalliita kämppiä ja vuokra-asuntoja. Stand up on vaihtoehto ja mahdollisuus puuttua moneen asiaan. Monella koomikolla on selkeä agenda muuttaa maailmaa ja tehdä siitä parempi.

Päinvastoin kuin käsketään.

”Täältä muutan korkeintaan maalle”, Ville Kormilainen toteaa Vuosaaresta. Kuva: Jenna Lehtonen