Marjaniemen uimaranta on Riitta Lampelalle kuin toinen koti. Yli 50 vuotta alueella asunut talviuinnin kaksinkertainen maailmanmestari pulahtaa avannossa säännöllisesti.

Kello ei ole vielä edes kymmentä aamulla, mutta Marjaniemen uimarannan avannossa on pulahtanut jo 14 naista. Tai ainakin sen verran nimiä löytyy pukuhuoneen vihkosta.

– Kuuden maissa on käynyt päivän ensimmäinen, kertoo Meriuimarit ry:n puheenjohtaja ja talviuinnin kaksinkertainen maailmanmestari Riitta Lampela.


Mainos:


Juuri ovesta sisään astunut ei ole pakkasesta tai pyrystä moksiskaan. Hän riisuu työhaalarin yltään ja kaivaa uimapuvun esiin. Niin hän tekee täällä melkein joka aamu. Meneillään on 24:s kausi samassa tutussa paikassa. Yli 50 vuotta Marjaniemessä asuneelle talviuimarille nämä maisemat ovat yhtä tutut kuin se J. Karjalaisen kappale, jonka kaikki suomalaiset tietävät.  

Vuonna 1972 Vanamotielle muuttanut Lampela kertoo, että siihen aikaan rannalla aiemmin ollut hyppytorni oli jo purettu. Laituria vastapäätä näkyi lähinnä metsää. Nyt näystä on jäljellä vain hajanaisia puita, joiden viereen on ilmestynyt toinen toistaan hienompia omakotitaloja. Marjaniemi on asuinalueena kokenut samanlaisen mullistuksen kuin Lampelan kotikatu, jossa on parhaillaan käynnissä useampi rakennusprojekti.

– Kun muutimme tänne, Nymanin pellot olivat vielä olemassa ja Marjaniemen ympyrässä oli kaksi ruokakauppaa. Citymarket tuli vähän myöhemmin, kun Kauppakartanonkatua alettiin rakentaa.

Lampelan puolison eno asui 1970-luvulla Marjaniemessä, ja sitä kautta nuori pari sai vihiä asuinalueesta. Se osoittautui hyväksi valinnaksi pariskunnalle, joka kaipasi tilaa ympärilleen. Samalla kerrostalokoti vaihtui omakotitalon rauhaan. Myöhemmin perhe kasvoi kolmella lapsella, joista kaikki suorittivat koulun ensimmäiset luokat paikallisessa opinahjossa.

– Kaikilla oli paljon kavereita ja sellaista yhteistä tekemistä. Alueen lapset kävivät kirkon kerhossa. Vanamotien seurakuntakoti toimi kokoavana paikkana. Nyt sekin on purettu, Lampela muistelee ja valmistautuu päivän ensimmäiseen pulahdukseen.

Seuraavaksi on hänen vuoronsa astella portaita pitkin 1,0-asteiseen veteen. Ikkunan takaa näkyy lumitöitä viimeistelevä seuran sihteeri. Sääennusteen mukaan aurattavaa riittää pitkälle iltapäivään.

Viekä 1960-luvun lopussa Marjaniemen uimaranta näytti tältä. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Sky-Foto Möller
Pukuhuoneen avaimet saa, kun liittyy jäseneksi uintiseuraan. Kuva: Jenna Lehtonen
Lampela asuu puolisonsa kanssa 1960-luvulla valmistuneessa omakotitalossa. Kuva on otettu 1970-luvun alussa.

Vastapainoa sellistin työhön

Rintauinti hyisessä merivedessä ei näytä tuottavan ongelmaa naiselle, joka on palkittu uintisaavutustensa ansiosta myös vuoden 2016 marjaniemeläisenä. Kyseisenä vuonna hän saapui Siperiasta Suomeen neljän mitalin kanssa. Lampela kertoo, että hän säilyttää mitaleja kotonaan kassissa, joka painaa kolme kiloa. Se kertoo jotakin menestyksestä.

– Aloitin talviuinnin viime vuosituhannen puolella. Tulin tänne elokuun puolivälistä lähtien päivittäin uimaan. Lopulta olin niin koukussa, etten voinut enää lopettaa, Lampela sanoo.

Alun perin ajatuksena oli saada uinnista vastapainoa staattiseen ja fyysiseen työhön. Sellistinä Radion sinfoniaorkesterissa työskennellyt Lampela kärsi flunssaputkista, kevätallergiasta ja kolotuksista, vaikka liikunnalliset elämäntavat olivat hänelle tuttuja jo tuolloin. Kun työkaverit kannustivat kokeilemaan talviuintia, vaivat päättyivät yksi kerrallaan.

Poskiontelotulehdukset ja antibioottikuurit ovat pitkälti taakse jäänyttä aikaa keväällä 75 vuotta täyttävälle marjaniemeläiselle.

– Olen säilynyt hyvässä kunnossa, mutta eihän se pelkästään uinnista johdu. Sohvalle jääminen vähenee, kun lähtee heti aamusta liikkeelle. Kylmä suolavesi säilöö muutkin kuin sillit, Lampela nauraa.

Niin näyttää ajattelevan moni muukin Meriuimareiden jäsen.

Luontoteema näkyy naisten pukuhuoneessa. Kuva: Jenna Lehtonen
Lampela valmistautuu parhaillaan talviuinnin SM-kisoihin, jotka pidetään helmikuun alussa Peurungalla.
"Harvoin saan olla täällä yksin", Lampela nauraa. Kuva: Jenna Lehtonen

Pitkän iän salaisuus

Vuonna 1948 valmistuneen pukuhuoneen ovi käy tasaiseen tahtiin. Monet heilauttavat kättään samana vuonna syntyneelle Lampelalle, joka on Marjaniemen uimarannan vakiokasvoja. Vielä 75 vuotta sitten täällä ei nautittu lattialämmityksestä. Varpaiden alla oli harva laudoitus, jonka väliin lakaistiin hiekat. Kaksinkertaisista ikkunoista ei vielä ollut tietoakaan. Toisin on nyt.

Kotvan kuluttua viereen istahtaa joukko hyväntuulisia naisia, jotka liittyvät hetkeksi keskusteluun. Kaikki jakavat ajatuksen siitä, että kylmä vesi kaunistaa. Ehkä Marjaniemen rantavedestä löytyy pitkän iän salaisuus, sillä Meriuimareiden vanhin jäsen on 95-vuotias rintamalotta, jonka pää pelaa kavereiden mukaan kuin partaveitsi.

– Hän on ollut jäsenemme luultavasti yhtä pitkään kuin yhdistyksemme on ollut olemassa, Lampela arvioi.

Ei kuitenkaan tarvitse lähteä laituria edemmäs löytääkseen näiltä nurkilta jotain vieläkin vanhempaa. Marjaniemen uimarannan laiturin historiallisimmat osat ovat seisseet samoilla sijoilla yli sadan vuoden ajan. Lampelan mukaan kyseessä on entinen venelaituri. Paatteja ei tähän aikaan vuodesta horisontissa näy, mutta uimareita senkin edestä.

Lunta sataa siihen tahtiin, ettei avannosta bongaa samoja isokoskeloita kuin edellisenä päivänä. Laituri täyttyy sandaalien jäljistä, kun uimarit dippaavat itsensä vuorotellen veteen. Viime vuonna Meriuimareiden jäsenet vierailivat täällä noin 33 500 kertaa talvikauden aikana. Tällä hetkellä jäsenmäärä pyörii 1400 uimarin kieppeillä. Valtaosa on eläkeiän kynnyksellä olevia naisia, mutta viime aikoina joukkoon on liittynyt myös nuorempia pariskuntia.

Kuten arvata saattaa, näiltä nurkilta löytyy joukko, joka kannustaa keltanokkia kokeilemaan talviuintia. Lyhytkin pyrähdys kylmässä vedessä riittää. Hyvinvointivaikutukset tulevat sivutuotteena.

– Jos kauheasti epäröi, niin voin tönäistä, Lampela vitsailee.

Avannosta tulee Lampelan mukaan niin ihana olo, että siihen jää koukkuun. Kuva: Jenna Lehtonen
Monet talviuimarit suojaavat kädet ja jalat mennessään veteen. Kuva: Jenna Lehtonen