Mainos: Pelago Bicycles
Vuosaarelainen Mika Tiainen testasi elämänsä ensimmäistä kertaa Pelagon Olari-sähköpyörää ja Kruunuvuorensiltaa. Hiljattain avattu silta tarjoaa työmatkapyöräilijöille kokonaan uuden reitin ajaa Itä-Helsingistä keskustaan.
Tuuli ujeltaa korvissa. Edessä on hiljattain avattu Kruunuvuorensilta, ja yläpuolella lentelee lokkeja. Vuosaaren Aurinkolahdessa asuva Mika Tiainen, 47, on matkalla töistä kotiin. Ei kävellen, vaan sähköpyörän päällä – ensimmäistä kertaa koskaan.
Kilometrit Mikonkadulta kohti Korkeasaarta ja Laajasaloa jäivät nopeasti taakse. Normaalisti ylämäet ja vastatuuli olisivat jo hidastaneet vauhtia. Nyt sellaisesta ei näy merkkiäkään. Pitkään pankissa työskennellyt mies näyttää siltä kuin olisi saapunut paikalle suoraan työpaikan hissistä.
– Tämähän kulkee kuin ohjus. Vaikea uskoa sähköpyöräksi, kun on niin uskomattoman kevyt. Parasta on, kun läppärilaukun saa suoraan etutarakan päälle, suoraan toimiston penkiltä kauluspaita päällä lähtenyt Mika fiilistelee.
Yleensä sähköpyörät painavat liki 30 kiloa, mutta vuosaarelaisen testikäytössä oleva Pelago Olari painaa ainoastaan 18 kiloa. On vaikea uskoa, että ajattoman muotoilun joukkoon mahtuu huomaamaton moottori, jonka avulla voi ajaa jopa 90 kilometriä yhdellä latauksella. Lisäksi runkoon voi kiinnittää juomapulloa muistuttava lisäakun, jonka ansiosta ajomatka kasvaa vielä mukavat 60 kilometriä.
Musta maantiekiituri etenee siltaa pitkin yhtä kevyesti ja vaivattomasti kuin horisontissa näkyvät alukset aaltojen seassa. Kypärän alla välkkyy hymy, joka ei jätä mitään epäselväksi. Pyöräily vei miehen mennessään jo kauan aikaa sitten.
Esihenkilö kannusti työmatkapyöräilyyn
Vanhemmat eivät antaneet rahaa ensimmäiseen moottoripyörään, joten Mikalle jäi jäljelle ainoastaan yksi vaihtoehto. Oli hankittava polkupyörä, mutta ei mitä tahansa sellaista. Elettiin vuotta 1995, kun teini-ikäinen poistui pyöräliikkeestä 10 000 markkaa maksaneen menopelin kanssa.
Nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, kyseinen maastopyörä toimii yhä varapolkupyöränä.
– Se on keräilypyörä, jota on minulta yritetty ostaakin, Mika virnistää.
Hän on brändiuskollinen. Jos jokin toimii, siitä pidetään kiinni. Kuin todisteena tästä Mika pysäyttää Pelagon hetkeksi ja kurvaa kadunkulmaan Koirasaarentiellä. Hän kaivaa laukustaan klassisen nahkalompakon, joka on palvellut häntä liki yhtä kauan kuin lapsena hankittu pyöräkin.
Suhde markka-ajan menopeliin on kestänyt lähes yhtä pitkään kuin ura asiantuntijatehtävissä saman pankin palveluksessa. Näitä kahta yhdistää juuri työmatkapyöräily, josta on vuosien saatossa muodostunut arkipäivien henkireikä. Aikaa, jota ei tee mieli jättää välistä.
Kun Mikan aiempi esihenkilö reilu 10 vuotta sitten päivitti pyöränsä ja ilmoittautui hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkueeseen, innostus tarttui alaiseen. Vielä siinä vaiheessa Mika taittoi työmatkat Itä-Helsingistä keskustaan vanhalla 1990-luvun pyörällään. Sen rinnalle ilmestyi pian cyclocross-pyörä. Lähes samanlainen, jonka Espoossa asunut esihenkilö oli hankkinut.
– Me usein vitsailimme ja väittelimme siitä, kummalla oli töihin tullessa vastatuuli, Mika nauraa.
Tästä sai alkunsa kipinä, joka syttyy liekkeihin joka kevät viimeistään siinä vaiheessa, kun katuhiekat kerätään talteen.
Satulan päällä on ratkennut monta pulmaa. Kunto kohenee kuin ohimennen. Samalla saa nauttia luonnosta, joka alkaa heti kodin kupeesta, Vuosaaren merimaisemista. Itäisen rantareitin varrella Mika monesti pysähtyy ja ottaa valokuvan. Joskus kuvaan päätyy sumuinen aamumaisema Puotilan venesatamasta, toisinaan syksyn värjäämä villiviini Marjaniemestä tai Tammisalon kanadanhanhet.
– Metrossa miettisin, katsoisinko kännykkää, mainostaulua vai muita matkustajia. Pyöräillessä sitä vain menee eteenpäin, ja sitten yhtäkkiä pulpahtaa jonkin ajatus mieleen, Mika kuvailee.
Työmatkapyöräily antaa virtaa tehdä asioita. Samalla säästyy rahaa, kun ei tarvitse ostaa kuukausilippua metromatkoja varten. Energiaa riittää töiden jälkeen myös perheen lapsille.
Houkutteleva Itäbaana
Hiljattain avattu Kruunuvuorensilta on nimensä mukaisesti kruunannut monen työmatkapyöräilijän arjen. Niin myös Mikan. Hän aikoo ottaa Suomen pisimmän ja korkeimman sillan osaksi vakioreittejään, jotka ovat vuosien saatossa muuttuneet entistä paremmiksi. Uusi silta tarjoaa kokoaan uuden väylän polkea Itä-Helsingistä keskustaan myös niille, jotka eivät asu Laajasalossa.
– Kun aloitin työmatkapyöräilyn, itäistä rantareittiä ei oltu nimetty mitenkään. Oli vain yhdistettyjä jalka- ja pyöräteitä, jotka menivät Helsingin keskustaan. Silloin tuntui aamuisin siltä, että olen suunnilleen ainoa, joka menee pyörällä töihin.
Nykyään tilanne on täysin toinen. Kulosaaren ja Herttoniemen väliltä löytyy Itäbaana, joka jatkuu tulevaisuudessa Itäkeskukseen saakka. Uudet ja leveämmät reitit yhdistettynä uudenkarheaan siltaan ovat Mikan mukaan osoitus siitä, miten tärkeä osa arkea pyöräily on monelle helsinkiläiselle. Työmatkan varrella törmää niin kaupunkipyöriin kuin laatikkopyöriin, joilla monet kuljettavat lapsia päiväkotiin.
– Pyöräily on viimeisen viiden vuoden aikana räjähtänyt käsiin. Helsinkiin on tullut vähän sellaista Tanskan mallia. Tuntuu, että etenkin yritysjohdon puolella monet ovat vaihtaneet golfin pyöräilyyn, Mika sanoo.
Paluumatka töistä kotiin vierähtää Pelagon selässä keskimääräistä nopeammin ja tasaisemmin. Työmatkapyöräilijän vinkkelistä katsottuna Kruunuvuorensilta mahdollistaa sen, että pysähdyksiä tulee matkan varrelle entistä vähemmän. Sillalle ei kantaudu liikenteen melua lainkaan, eikä vastatuuli lannista sähköpyöräilijää edes Vuosaaren sillalla.
17 kilometrin kotimatka taittuu suunnilleen kolmessa vartissa.
– Tällainen pyörä helpottaa arkea. Ei tarvitse edes vaatteita vaihtaa.
