Vartiokylän linnavuori edustaa yrittäjä Milla Vilskalle lapsuudesta tuttua paikkaa.
Vanhojen puuportaiden päätteeksi eteen avautuu maisema, josta näkee Vuosaareen asti. Jos oikein tarkkaan siristelee, Vartiokylänlahdella voi nähdä joutsenen. Täällä mäen päällä, noin 30 metrin korkeudessa, tuntee itsensä kovin pieneksi. Tekee mieli hengittää syvään.
Ensikertalaiselle Vartiokylän linnavuori osoittautuu paikaksi, jossa riittää katseltavaa taisteluhaudoista kiviröykkiöihin. Vartiokylässä kasvaneelle Milla Vilskalle muinaismuistoalue tuli tutuksi jo lapsena.
– Tämä oli nuorempana sellainen seikkailukohde, jossa kävimme kavereiden kanssa ihmettelemässä. En vieläkään uskalla mennä yhteen bunkkeriin. Se on aina ollut kuumottava paikka, jossa on mystiikkaa ja salaperäisyyttä.
Historian kerrostumat ja omat lapsuusmuistot saavat Vilskan kiipeämään linnavuoren huipulle säännöllisin väliajoin. Kahden alle kouluikäisen lapsen äiti ilmestyy kalliomaisemiin yleensä silloin, kun hän haluaa olla hetken aikaa rauhassa ja tyhjentää mielensä.
– Tämä on kiva paikka seurata vuodenkiertoa. Kalibroin itseni täällä.
Tuulenvireen tarttuessa hiuksiin, on helppo ymmärtää, miksi. Vaikka elämme poikkeuksellista ajanjaksoa, huipulla ei tarvitse väistellä vastaantulijoita.
Miehet, jotka inhoavat pukuja
Vielä muutama vuosi sitten Vilska teki pitkää päivää turkulaisen miestenvaateliikkeen myynnin parissa. Toimenkuvaan kuului niin tarkkaan räätälöityjä asiakaspalvelutehtäviä mittatilauspukujen parissa kuin markkinointia ja uuden toimipisteen luotsaamista. Kaikkea, mitä voi odottaa korkealuokkaiseen palveluun erikoistuneen pienen yrityksen työntekijältä.
Mainos:
Varsin usein myymälän ovesta käveli sisään tuleva sulhanen, joka ilmoitti inhoavansa pukuja. Silloin Vilska tiesi heti, että asiakas ei ole vielä koskaan pukenut päälleen laadukasta kokonaisuutta, joka istuu nimenomaan kantajalleen, eikä Välimeren eurooppalaiselle mallinukelle.
– Jos puku on tehty huonosti huonoista materiaaleista, niin totta kai siinä tulee inhottava fiilis. Sellaiset puvut ovat epämukavia laitoksia. On pukuja ja sitten on pukuja.
Vestonomiksi valmistuneelle Vilskalle pesti miesten pukeutumisen parissa oli toivottu. Hän haaveili siitä jo opiskeluaikoinaan, sillä ailahteleva naistenmuoti ei tuntunut yhtä omalta.
– Se on aina risonut, että esimerkiksi yhtenä vuonna röyhelöt olkapäillä ovat in, ja seuraavana vuonna niiden pitää olla helmassa. Halusin jotain pysyvämpää ja kestävämpää. Ajattelin myös, että on kilpailuetu keskittyä miesten pukeutumiseen.
Työntekijävuosien aikana Vilska oppi yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet. Alle 10 hengen firmassa pääsi tekemään kaikkea. Samalla sai käytännön oppitunteja esimerkiksi eri kangasmateriaaleihin ja väreihin. Pelkästään sinisen sävyjä oli asiakkaalle tarjolla kymmenittäin. Jokaiselle oli löydettävä omansa.
Vaikka työ oli mielekästä, Vilskaa nakersi äitiyden ja jatkuvan tekemisen yhdistäminen. Aikaa ei tuntunut riittävän molempiin. Se johti uupumukseen, ja hiljaa kypsyneeseen päätökseen oman bisneksen aloittamisesta.
– Haroin pitkään yrittäjyyttä vastaan. Itsevarmuuteni oli nollassa sen suhteen. Burnoutin jälkeen koin, etten osaa työtäni. Epäonnistujafiilis oli todella vahva.
Koska Vilskan molemmat vanhemmat olivat olleet yrittäjiä, tytär piti sitä pitkään huonona ajatuksena. Sitten jokin muuttui.
"Pittoreski pientaloalue"
Maatiaiskissa Mimo kipittää yläkerrasta emäntänsä jalkojen juurelle ja naukaisee. Etätöitä tekevä puoliso on hakenut lapset hoitopaikasta. Pojalla on ollut äitiä ikävä. Hetken päästä muu perhe on jo trampoliinin päällä pihalla, kun Vilska kertoo siitä, miten päätyi muutaman Espoon Kilossa vietetyn vuoden jälkeen miehensä kanssa takaisin Itä-Helsinkiin.
– Sitähän sanotaan, että vaelluskalat palaavat kotiseudulleen kutemaan. Olin juuri tullut raskaaksi, kun muutimme tähän kotiin.
Vartiokylän seutua Vilska pitää edelleen herrankukkarona, vaikka lapsuuden metsäkaistaleet ovat kadonneet ja niiden tilalle on rakennettu taloja. Vanhojen pihapiirien hävittäminen tuntuu surulliselta.
Vilska kritisoi etenkin liian tiheää rakentamista ja persoonattomia pakettitaloratkaisuja. Toisaalta tiivis rakentaminen johtaa yhteisöllisyyteen. Nykyiset naapurit Vilska tuntee niin hyvin, että pihalla voi heiluttaa kuohuviinipulloa ja kutsua vieressä asuvan kylään.
– Onhan tämä hemmetin pittoreski pientaloalue. Ulkopuolisille se on aina vaivaannuttava fakta, kun kerron, että asumme Itä-Helsingissä. Itseäni vaivaantuminen lähinnä huvittaa.
Sekä Vilska että hänen Vuosaaresta kotoisin oleva aviomiehensä tietävät, että itä on mainettaan parempi alue, jossa lapset on helppo kasvattaa luonnon läheisyydessä. Nuorena tavanneelle pariskunnalle Vartiokylänlahden ja Vuosaaren välisestä kaistaleesta on tullut ikimuistoinen paikka, jossa vaihdettiin aikoinaan ensisuudelmia. Nyt perhe vaunulenkkeilee samoilla seuduilla.
Toiselta äitiyslomaltaan yrittäjäksi päätynyt Vilska kertoo, miten tärkeää puolisolta saatu tuki on, vaikka alkuvaiheessa ilmassa oli epäröintiä puolin ja toisin.
– Minulla on taustaa keskeneräisistä projekteista, joten aluksi kuuntelin vihjailua siitä, miten tämä on taas yksi niistä minun ikuisuusprojekteistani. Jossain vaiheessa löin nyrkkiä pöytään ja kerroin miehelleni, että tulen tekemään tätä työkseni.
Vilska teki liiketoimintasuunnitelman ja nimesi yrityksensä Vartiokylän linnavuoren mukaan. Nyt käyntikorteissa lukee Hillfort ja tittelinä wardrobe management.
Nimi kuin skottiviski
Työ vaatteiden parissa on Vilskalle kutsumus. Pienenä hän suunnitteli kavereilleen ja serkulleen tanssipukuja, vähän myöhemmin oman hääpukunsa. Koska kärsivällisyys ei riittänyt ompeluun, suunnittelu oli luonteva valinta.
Tuoreena yrittäjänä Vilskan tavoitteena on auttaa klassista tyyliä arvostavia miehiä pukeutumaan kestävämmin. Niin, että vaatekaapin kappaleet sulautuvat yhteen kuin palapeli. Siksi nimi Hillfort edustaa keksijälleen luotettavuutta ja tietynlaista turvaa. Sitä, että joku asia on niin varma, ettei sitä tarvitse edes ajatella.
– Halusin nimen, joka muistuttaa skottiviskiä, Vilska nauraa.
Mitä tulee ilmastoahdistukseen ja vaatteiden ekologisuuteen, suurimpana ongelmana yrittäjä näkee ostamisen ja niin sanotut purkkapaikkaratkaisut. Vaikka innovaatiot ja kierrättäminen on hienoa, ostopäätös on samalla myös päätös kuluttaa luonnonvaroja.
– Lähipiirissäni on miehiä, joilla on samanlainen shoppailuaddiktio kuin Sinkkuelämää -sarjan Carriella. Meidän pitäisi osata katsoa peiliin, muistaa kohtuus.
Vilska kertoo hurahtaneensa konmari-metodiin, jonka myötä perheen vaatehuone on muuttunut entistä seesteisemmäksi. Nyt henkareille ei enää pölyynny vaatteita, joita kukaan ei ole käyttänyt vuosiin. Solmioista, taskuliinoista ja henkseleistä voi päätellä, että Vilska on onnistunut vaikuttamaan myös puolison tyyliin. Siihen hänellä on tarjolla yksi vinkki.
– Jätä mies rauhaan. Jos päätät, mitä mies pukee päällensä, tarkista ensin, oletko hänen äitinsä ja onko hän alle 15-vuotias.
Viikattujen puseroiden ja silitettyjen kauluspaitojen keskellä voi aistia samanlaisen harmonian kuin Vartiokylän linnavuoren huipulla.
