Herttoniemessä sijaitseva Mölylä on lintuharrastajien ja ulkoilijoiden suosima luonnonsuojelualue, joka toimi 1950-luvulle asti työläisten kesänviettopaikkana. Menneistä ajoista muistuttaa enää alueen kuvaava nimi.
Missä voi nousta soutuveneellä maihin ilman maanomistajan lupaa? Sillä ajatuksella Sörnäisten työväenyhdistyksen jäsenet etsivät 1900-luvun alussa merellisiä vapaa-ajanviettopaikkoja luonnon helmasta. Yhtenä elokuisena yönä soutuvenekunnan paatti juuttui mutapohjaan erään niemenkärjen kohdalla. Se oli hetki, jolloin työväenyhdistys löysi Mölylän rannalle.
Nyt, yli 100 vuotta myöhemmin, saman tarinan kertoo tekstipätkä, joka on pultattu luontopolun varrelta löytyvään kelopuuhun. Se törröttää paikassa, jonne löytää esimerkiksi Herttoniemen urheilukentän vierestä lähteviä hiekkateitä pitkin. Mölyläksi kutsuttu alue sijaitsee Vanhankaupunginlahden koillisnurkassa, lähellä Herttoniemen hyppyrimäkeä ja viljelypalstoja. Paikka tunnetaan etenkin länsiherttoniemeläisten suosimana suojeltuna virkistys- ja luontokohteena, jonne pääsee myös Viikin puolelta.
Kun Mölylään tarpoo koleana arkisena aamupäivänä, vastaantulevien ulkoilijoiden määrä pysyy yhden käden sormilla laskettavissa. Jostain kauempaa kuuluu lintuparven huuto. Se tulee suunnasta, jota kohti näissä maisemissa kävelevät yleensä ne, joiden olkapäällä roikkuu kaukoputki tai kamera. Lahonneiden puunrunkojen ja sammaloituneiden kallioiden keskellä täytyy hieman pinnistellä, jos haluaa kuvitella ajan ennen lintubongareita. Missään ei näy merkkejä siitä, että nyt ollaan työläisten entisillä tiluksilla ja vapaan rakkauden leikkikentällä.
Nykyään Mölylän historiasta muistuttaa enää lähinnä sen nimi. Paikan päällä on vastassa hiljainen luonto, ei metelöiviä ja kuorossa laulavia ihmisiä maaseudulla. Toisin oli ennen. Vuosisadan alussa työväen tilaisuuksissa esiintyi niin sanottuja mölyköörejä, jotka esittivät erilaisia laulunäytelmiä. Nämä mölyköörit toimivat kimmokkeena Mölylän ristimänimelle. Alueelle perustettiin kesäsiirtola, kun työväenyhdistys solmi Latokartanon kartanonvuokraajan kanssa sopimuksen paikasta. Siihen aikaan työväestö kaipasi ahtaiden asuntojen rinnalle vastapainoa, jota Mölylä tarjosi.
Mölylän teltoissa touhuttiin
Siellä missä nyt näkee kaislikkoa, kuusimetsää ja vesilintuja, näki ennen telttoja, riippumattoja ja pahvimökkivirityksiä eli hökkeleitä. Niiden välissä pyöri työläisiä, jotka uivat, lauloivat, pelasivat pelejä ja ottivat aurinkoa. Karja laidunsi viereisellä niityllä, ja juopottelu oli kielletty.
Mölylää ja sen historiaa tutkinut Lotta Leiwo mainitsee kandidaatin tutkielmassaan vuonna 1912 julkaistun Työmies-lehden. Sen mukaan Mölylässä vietettiin reippaampaa ja perinpohjaisempaa saarielämää kuin ehkä missään muualla ja jokainen nuorimies kastettiin mutasodalla meressä. Alue oli Suomen ensimmäinen työläisten hallussa oleva niemi, jonne kuljettiin venekunnittain Vanhankaupunginlahden yli soutuveneellä tai höyrylaivalla. Tarkkasilmäinen bongaakin Mölylän kallioilta yhä ruostuneita kiinnitysrenkaita ja kaiverruksia menneisyydestä.
Metsäpolkuja talsiessa mieleen tulee Leiwon hyödyntämä lähdeaineisto. Käsin kirjoitettujen aikalaiskirjoitusten mukaan Mölylä toimi aikoinaan paitsi kesäpaikkana, myös vapaan rakkauden ja seksiseikkailujen tyyssijana, jota kuvailtiin muun muassa lemmen viidakoksi ja kesäöiden hämärässä lempeä synnyttäväksi kehdoksi.
”Telttojen suojissa nuoriso on voinut antautua seksuaalisille seikkailuille, vaikka siveellisyyden imagoa pyrittiinkin pitämään yllä. Mölylän alue vaikuttaa olleen erityisesti nuorisolle vapautumisen ja seksuaalisen kanssakäymisen temmellyskenttä, jossa naisilla saattoi olla enemmän toimijuuden mahdollisuuksia kuin kaupungissa”, Leiwo kertoo tutkielmassaan.
Mölylä toimi työväestön kesänviettopaikkana 1950-luvun alkuun asti. Sen jälkeen kaupunki ei enää uusinut vuokrasopimusta, kun alue liitettiin Helsingin kaupunkiin. Telttoja ei ole näkynyt virkistysalueella enää vuosikymmeniin. Sadan vuoden aikana kesänviettopaikka on muuttunut arvokkaaksi luontokohteeksi, jonka metsässä viihtyvät niin lepakot kuin harvinaisemmat lintulajit. Harva tulee enää paikalle soutaen.
Jutussa käytetty lähteenä muun muassa Lotta Leiwon kandidaatin tutkielmaa:
”Mölylä. Se sana sisältää meidän oloissamme paljon” – Lähiluonnon kulttuuriset merkitykset helsinkiläistyöläisten käsinkirjoitetuissa lehdissä 1910-luvulla.
