C Moren Kämppikset-sarjan toista kautta kuvataan parhaillaan Itä-Helsingin Talosaaressa, josta löytyy etenkin hevosihmisten tuntema Husön kartano. Roihuvuorelainen näyttelijä Sinikka Sokka muistaa idyllisen paikan jo vuosikymmenten takaa.

Kun näyttelijä Sinikka Sokka saapui ensimmäisen kerran Kämppikset-sarjan kuvauksiin, hän huomasi heti, että paikassa oli jotakin tuttua.

– Soitin tyttärelleni ja kysyin, että eikös tämä ollut sama paikka, johon vein häntä ratsastusleirille jo 30 vuotta sitten. Muistikuvani väittivät, että olisin ajanut silloin kovinkin kauas maaseudulle, mutta tytär vahvisti, että kyllä se tämä sama paikka oli, Sokka naurahtaa.

C More -palvelussa esitettävän sarjan kuvauspaikka on Husön kartano ja sitä ympäröivä tila Itä-Helsingin Talosaaressa. Kämppisten fiktiivisessä maailmassa talo ja pihamaa esittävät keskushahmojen kotia. Asukkaiden joukossa voi törmätä Sokan lisäksi muihinkin nimekkäisiin näyttelijöihin kuten Pertti Sveholmiin, Eeva Litmaseen ja Kiti Kokkoseen.

Todellisuudessa kartano ei kuitenkaan ole kenenkään kotiosoite vaan kaupungin omistama kiinteistö. 1800-luvulla rakennettu tila on ollut vuokrattuna ratsastustoiminnalle jo vuodesta 1962 asti, ja kun hetken aikaa kuvauspaikalla kuljeskelee ja juttelee tuotantoväen kanssa, huomaa nopeasti, ettei Sokan kokema yhteensattuma ole loppujen lopuksi kovinkaan harvinainen. Jatkuvasti vastaan tulee joku, joka on itse käynyt Husön Ratsastuskeskuksen tunneilla tai vähintään tuntee lähipiirissään jonkun, joka on.

Herraskartanoon rakennettiin toinen kerros vuonna 1911. Kuva: Jenna Lehtonen

Kiinteistön kunto sai aikaan järkytyksen

Kämppikset on edennyt jo toiselle tuotantokaudelleen. Työskentelyolosuhteet Husön kartanossa on laitettu tuotantoryhmää varten hyvälle mallille, sillä talo on sarjan keskeisin tapahtumapaikka, mutta televisiossa nähtävä lavastus ei läheskään kaikilta osiltaan vastaa sitä todellisuutta, joka talossa on viime vuosina vallinnut.

Kokemuksen perusteella Sokalla on kaupungin päättäjille selkeä viesti:

– Helsingin kaupunki on jättänyt tämänkin upean kartanon aivan hunningolle. Korjauksiin ei ole satsattu alkuunkaan riittävästi, ja tämä on vain yksi surullinen tapaus muiden samanlaisten joukossa Helsingin kiinteistöpolitiikassa.


Mainos:


Sokka katselee nyt kuvauspaikalla ympärilleen ja pohtii, miten on mahdollista, että merenranta ja maalaisidylli aivan kaupungin läheisyydessä on jätetty hyödyntämättä paremmin virkistyskäyttöön. Sellainen hyödyntäminen toki olisi mahdollista ainoastaan, jos kartanolle toteutettaisiin kunnollinen peruskorjaus.

Myös alueen varsinainen vuokralainen, Husön Ratsastuskeskus, joka aikoinaan majoitti kesäleiriläisiä kartanon sisätiloissa, on luopunut kokonaan leirien pitämisestä kartanon huonon kunnon vuoksi. Eikä sisätiloja katsellessa jää epäselväksi miksi. Repaleinen katto, nariseviksi väsyneet lattialaudat ja mummolan haju eivät todellakaan luo yhtä idyllistä kuvaa kuin mitä julkisivu ja ympäröivä tontti antavat ymmärtää.

Ratsastuskeskuksen vetäjä Leila Therman lisää Sokan sanoihin, että kaupungin suorittama ylläpito on ollut pitkän aikaa mitätöntä. Vasta puolen viime vuoden aikana melkein pilalle menneitä rakenteita on alettu korjata. Ja korjaukset ovatkin tarpeen, sillä Kämppisten lisäksi kartanossa sijaitsee Thermanin toimisto sekä tilapäinen majoitus osalle työntekijöistä. Ratsastuskeskus on nimittäin viime aikoina palkannut ukrainalaisia, joilla ei ole Suomessa omaa kotia, ja tarjonnut näille myös yösijan.

Huonoon kuntoon päässyt kartano on saanut seinilleen uutta ilmettä lavastuksen myötä. Kuva: Jenna Lehtonen
Kämppikset-sarja kertoo kahden sukupolven asuttamasta kommuunista, jossa yhdessä asuvat seitsemänkymppiset ja teini-ikäiset asukkaat. Kuva: Jenna Lehtonen

Kotiseutu on Sokalle sydämen asia

Sinikka Sokalle Itä-Helsingin maisemat ovat erityisen tärkeitä, sillä hän on itse asunut Roihuvuoressa jo piirua vaille 17 vuotta. Paljasjalkainen stadilainen kasvoi suurimman osan varhaisnuoruudestaan Kruununhaan Kirkkokadulla, joten sieltä hän mieltää olevansa kotoisin, mutta Roihuvuori vei hänen sydämensä heti ensimmäisellä kerralla, kun hän ylipäätään vieraili asuinalueella.

– Olin ystäväni luona kylässä ja olin aivan ihmeissäni, että mikä ihmeen paikka tämä tällainen on. Olin saanut silloin jo melko tarpeekseni Kalliosta, joten kysyin ystävältäni, mitä he maksoivat asunnostaan. Silloin päätin välittömästi, että haluan muuttaa samaan taloon itsekin.

Ja niin Sokka teki. Hänen kotinsa sijaitsee nyt niin sanotun vanhan Roihuvuoren puolella 1950-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Taloyhtiön sisällä hän on tilasyistä kertaalleen jopa vaihtanut asuntoa, mutta rakennus on yhä sama. Hän arvostaa kodissaan erityisesti laadukasta arkkitehtuuria, kestävää toteutusta ja reipasta tilaa talojen välissä.

Näyttelijä puhuu ylipäätään kaupunki-infraa koskevista kysymyksistä erittäin luontevasti eikä alkuunkaan pelkää ottaa niihin kantaa. Politiikka on hänellä omalla tavallaan selkärangassa, sillä koko uransa ajan hänet on tunnettu äänekkäänä kommentaattorina. Onhan yksi hänen uransa muistetuimpia palasia sentään ollut kommunistinen lauluyhtye Agit Prop, johon hän liittyi jo perustamisvaiheessa vuonna 1970.

Sittemmin Sokka on kertaalleen pyrkinyt jopa Helsingin kaupunginvaltuustoon. Se tapahtui vuonna 2018 vihreiden listalla. Vaikka paikka kävikin lähellä, se ei kuitenkaan auennut. Kiinnostus politiikkaa kohtaan ei ole häneltä mihinkään kadonnut, mutta häntä itseään tuskin silti nähdään enää ehdolla.

– Olenhan minä sitä miettinyt sen jälkeenkin, mutta se vie tunnolliselta ihmiseltä niin valtavasti aikaa, etten taida kyllä enää jaksaa. En pelkää vastuuta, mutta jos tehtävän ottaa, se vie ihmisen kokonaan. Sitä paitsi nykypäivän politiikka on mennyt aivan hirveäksi. Salakähmäinen kulttuuri kaikkine kiertelyineen ja pelaamisineen ei minua alkuunkaan houkuta.

Kun Suomi itsenäistyi, kartanon omistivat Bertel Frithiof Huber ja hänen vaimonsa Dolores.
Huberin perhe myi Husön kartanon Helsingin kaupungille vuonna 1962. Kuva: Jenna Lehtonen