Kaupallinen yhteistyö: Alumasi

Voiko näin isoa terassia lasittaa? Se on ensimmäinen kysymys, joka juolahtaa mieleeni, kun alan alkuvuodesta harkita terassimme lasitusta. Heräsin edeltävänä syksynä siihen, millaista on kantaa kymmeniä eri kokoisia sohvatyynyjä varastoon ja tunkea niitä hyllyille, jotka on mitoitettu pahvilaatikoille. Tulevan syksyn osalta haluan kaikin keinoin välttää tilanteen, joten päätän etsiä käsiini lasitusalan ammattilaiset.

Helmikuussa Alumasin asentajat, Pekka Kulmala, 35, ja Marco Nylund, 25, saapuvat mittauskäynnille, jonka päätteeksi selviää, että lasitettu terassi on toteuttamiskelpoinen haave. Vaikka terassimme edustaa kokoluokaltaan enemmän risteilyalusta kuin avovenettä, sen lasittaminen ei tunnu olevan yhtä mahdoton ajatus kuin alun perin kuvittelin. Saan kuulla, etten suinkaan ole ainoa omakotitaloasuja, joka unelmoi lasitetusta terassista. Sen avulla Suomen kesää voi pidentää piirun verran.


Mainos:


– Terassien koot ovat viimeisten 10 vuoden aikana kasvaneet. Ihmiset haluavat nyt entistä enemmän lasia, Kulmala kertoo.

Hän on työskennellyt Alumasin palveluksessa jo 14 vuotta. Sinä aikana myös rakentamisen trendit ovat muuttuneet. Kulmalan mukaan ennen näki enemmän esimerkiksi yhden lasiseinän kattavia tuulensuojavirityksiä, nykyisin jokainen seinä halutaan lasilla umpeen. Sitä mieltymystä on helppo ymmärtää, kun on asunut kaksi vuotta talossa, jonka avoterassille on satanut kymmenen vuoden ajan vettä, lunta, räntää, koivunlehtiä, siitepölyä ja pikkulintujen tervehdyksiä. Kun katselen omaa taloamme kadun puolelta, avoterassi näyttää siltä kuin jotain olisi joskus jäänyt kesken.

Alumasin tiimi toteutti terassiunelman rivakkaan tahtiin.
Ennen projektin alkua avoterassi näytti tältä.
Asennustyöt tehdään millintarkasti.

Lasitettu terassi on helppohoitoinen

Tulevana kesänä en enää halua kuurata ja maalata talven kaltoin kohtelemia terassilautoja. Mieluummin kävelen sisään terassille, joka ei vaadi jatkuvaa puunaamista. Kulmala ja Nylund kertovat, miten lasitettu terassi muuttaa julkisivun ilmeen ja helpottaa ympärivuotista kunnossapitorumbaa.

– Lasitus tuo mukanaan näyttävyyttä ja suojaa. Terassista saa sen myötä lisähuoneen, jossa voi viettää aikaa, Nylund muistuttaa.

On helppo näyttää lasitusprojektille vihreää valoa. Mutta kannattaako vastaavaa operaatiota harkitsevan ottaa minun tapaani varaslähtö ja asennuttaa lasit hyvissä ajoin ennen kesää? Mikäli Kulmalaa ja Nylundia on uskominen, vastaus on kyllä. Alumasin sesonki alkaa perinteisesti keväällä, jolloin kyselyitä tulee tiuhempaan kuin vuoden pimeimpään aikaan. Ruuhkahuippujen aikaan myös odotusajat saattavat venyä.

– Kaikki eivät tällaisesta tiedä, että teemme lasituksia myös talviaikaan, Kulmala sanoo.

Hän on vuosien varrella asentanut lasiterasseja muuallakin Itä-Helsingissä. Alumasin kohteita löytyy niin Aurinkolahden rannan tuntumasta kuin Mellunmäen uudiskohteista. Valtaosa lasituksista tehdään yksityishenkilöille, jotka asuvat omakoti-, pari- tai rivitaloissa. Asentajan näkökulmasta työ on millintarkkaa puuhaa, sillä jokainen kohde ja jokainen asukas on erilainen.

– Oma mottoni on se, että työ täytyy aina tehdä niin kuin itselleen tekisi, Kulmala kertoo.

Hänen mukaansa haasteena on löytää hyviä työntekijöitä. Suoraa koulutusta lasiasentajaksi ei ole, joten työ opitaan pitkälti käytännön kautta. Nylundia voi käyttää hyvänä esimerkkinä, sillä talonrakentajaksi opiskellut mies oppi lasituksen salat Kulmalan oppien kautta mestari-kisällimeiningillä.

Mittojen ottaminen on millipeliä, asentajat tietävät.
Alumasi tekee terassin lasituksia myös talviaikaan.
Terassin puurakenteet kestävät pidempään lasituksen ansiosta.

Alumasi tekee lasituksia ympäri vuoden

Asentajan töitä tehdään ympäri vuoden, pakkasesta ja lumesta viis. Vaikka Itä-Helsingissä on Alumasin mittakäynnin aikaan yhtä kova pakkanen kuin Pohjois-Suomessa, pystyn jo kuvittelemaan itseni lasitetulle terassille nauttimaan hellepäivien lämmöstä ja aamun ensimmäisestä kahvikupillisesta. Silloin en tarvitse toppatakkia vaan aurinkolasit.

Kun seuraavan kerran tapaan Kulmalan ja Nylundin, eletään maaliskuun loppua. Talomme eteen ajaa kaksi autoa, jotka ovat täynnä mittojemme mukaan tilattua suomalaista karkaistua turvalasia. Sellaista, joka ei hevillä hajoa. Koska terassimme on keskivertoa isompi, asennustiimiin on otettu mukaan yksi lisämies, Aku Kärki.

Kolmikko aloittaa työt asentamalla lasikolmion, joka löytää paikkansa terassin katonrajasta muutamassa minuutissa. Maallikon silmiin lasitus näyttää etenevän vauhdilla, vaikka Kulmalan mukaan tahti on tänään normaalia hitaampi. Hidasta tai ei, iltapäivään mennessä astelen olohuoneestamme huoltovapaalle lasitetulle terassille, joka istuu paikoilleen kuin se olisi ollut siinä aina.

Ensimmäisenä kiinnitän huomiota oviin, jotka liukuvat ilman minkäänlaista kitkaa. Sen jälkeen hämmästelen sitä, miten hyvin lasit estävät liikenteen melun. Kaikista mieluisinta kuitenkin on se, että auringon paistaessa tarkenen terassilla ilman takkia, vaikka kevät antaa edelleen odotuttaa itseään. Enää täytyy keksiä, millainen matto terassille kannattaa hankkia. Kulmalan mukaan termomatto on kaikista kestävin vaihtoehto. Kun puhe kääntyy matosta verhoihin, saan kuulla vinkkejä, jotka kumpuavat kokemuksesta.

Heti, kun Alumasin tiimi lähtee, kävelen varastoon ja kannan terassille kuuluvat tavarat paikoilleen yksi sohvatyyny kerrallaan. On tullut aika toivottaa kesä tervetulleeksi.

Alumasin terassit ovat huoltovapaita.
Kulmalasi asennettiin paikoilleen ensimmäisenä.
Lasitettu terassi nostaa talon arvoa.

Kuvat ja teksti: Jenna Lehtonen