Kun väestötietojärjestelmän sukunimihakuun kirjoittaa Lieminen, hakutulokset näyttävät nollaa. Googlessa samalla hakutermillä saa eteensä linkkejä niin Spotifyn soittolistoille kuin Herttoniemen teollisuusalueella sijaitsevan pizzerian kotisivuille.

Lieminen ei ole Jaakko Luomasen, 39, oikea nimi. Se on nuoruuden bailuvuosien jäännös, sanaleikki, joka nousi viraalihitiksi ja tuhansien kuulijoiden korvamadoksi vuonna 2013. Kyseisenä vuonna julkaistiin Luomasen ensimmäinen single: ”Tääl on Lieminen.” Kappaleen musiikkivideon alkukohtauksessa artisti esitellään puhelimitse helvetin hyvännäköisenä virtuoosina, kitaristina, joka laulaa kuin satakieli, on sosiaalinen perhonen, talentti ja joku vitun Nieminen.

Se on yksi Suomen yleisimmistä sukunimistä, toisin kuin Lieminen.

– Joskus varaan läpällä ravintolasta pöydän Liemisen nimellä, ja sitten siellä paikan päällä sanotaan, että okei, täällä on Niemisen nimellä pöytä varattuna. En ala korjaamaan sitä. Se on vaan extra-hauskaa, Luomanen kertoo.

Tänään emme ole tehneet pöytävarausta Liemisen emmekä Luomasen nimellä. Kummasta tahansa puhuukin, sosiaalisessa mediassa ja lehtijutuissa sama kaveri tunnetaan nykyään parhaiten muusikkona ja ravintolayrittäjänä, joka ponnistaa Itä-Helsingin Laajasalosta. Kaupunginosa on Luomasen entinen ja nykyinen kotipaikka, jonne mies teki paluumuuton vaimon ja lapsensa kanssa kolmisen vuotta sitten.

Luomanen on aina viihtynyt Laajasalossa:"Täällä on lääniä ja tilaa hengittää." Kuva: Jenna Lehtonen

Musiikkiluokan kitaristi

Nyt, marraskuussa 2021 Yliskylän ala-asteen sisäpihalla kastuu ilman sateensuojaa.

Kun karusellihevosia esittävän veistoksen luo kävelee mies keltaisessa sadetakissa, hänet on helppo erottaa märästä asfaltista. Toinen meistä on paikalla ensimmäistä kertaa, toiselle miljöö on tuttu jo vuosien takaa.

– Tässä oli ennen terkkari, Luomanen sanoo ja osoittaa yhtä koulurakennuksen kulmaa.   

Entinen terveydenhoitajan vastaanotto on muuttunut luokkahuoneeksi, jonka ikkunoista lapset vakoilevat meitä, jotka seisomme keskellä päivää vesisateessa. Jos palaisimme ajassa noin 30 vuotta taaksepäin, Luomanen olisi todennäköisesti laskemassa Stigalla pulkkamäkeä tai soittamassa kitaraa. Joulunaikaan se tarkoitti joskus sitä, että puhdas kitaran ääni säröytettiin, ja musiikkiluokan pojat esittivät kristillisistä joululauluista omat heviversiot.

– Olihan se hauskaa vetää sellaiset on Jeesus syntynyt maailmaan -biisit ihan överiksi.

Kun Luomanen oli ala-asteella, Laajasalossa elettiin aikaa, jolloin Tikkarimetsä -niminen kiipeilyteos, vanha ostoskeskus ja kauko-ohjattaville autoille tehty RC-rata olivat vielä voimissaan. Siellä missä ennen oli nuorisotalo, on nyt tyhjää tonttimaata ja variksia. Aikoinaan näissä maisemissa pelattiin koulun jälkeen 8-bittistä Nintendoa ja harjoiteltiin bändin kanssa kellarissa. Harrastuksia riitti tenniksestä partioon.

Sora rapisee lenkkitossujen alla, kun ohitamme kerrostaloja, koiranulkoiluttajia ja kirkon. Vastaan tulee lapsia ja kumisaappaita. Niillä pärjää kosteassa ja sammaleen peittämässä risukossa.

Luomanen kertoo, miten koululaiset lähetettiin aikoinaan lähimetsään keräämään roskia, onnekkaimmat palkittiin Linnanmäen rannekkeilla. Viereisessä alikulkutunnelissa törmäsi yläaste- ja lukioikäisiin. Nuorempana sinne ei tehnyt mieli mennä. Nyt reppu selässä kulkevat pipopäät melkein törmäävät Luomaseen samassa paikassa. Välissä on kulunut aikaa, purukumia ja graffitimaalauksia.

Italialaiseen ruokakulttuuriin ihastunut Luomanen on sitä mieltä, että Itä-Helsingissä on tilaa ja potentiaalia uusille ravintoloille. ”Vuosaari-osastoa kiinnostaisi tutkailla lisää.” Kuva: Jenna Lehtonen
Luonto ja ulkoilumahdollisuudet ovat Laajasalon valtti. Kuva: Jenna Lehtonen
Luomanen harrastaa edelleen yhtä monipuolisesti kuin lapsena. ”Koko ajan mietin, miten saan kalenteriin lisää squashille.” Kuva: Jenna Lehtonen
Monet Luomasen lapsuudenkaverit ovat niin ikään muuttaneet takaisin Laajasaloon. Kuva: Jenna Lehtonen

Taloyhtiö merenrannalla

Luomanen oli 6-vuotias, kun hänen lapsuudenperheensä vaihtoi Itä-Pakilan Itä-Helsinkiin. Markka-aikaan, 1980-luvun lopussa, Laajasalosta sai rivitaloasunnon eri hintaan kuin nykyään. Naapurustosta löytyi saman ikäisiä kavereita, joiden seurassa Poliisia ja rosvoa jäljittelevä Runeberg-leikki tuli tutuksi. Luonto oli lähellä. Välillä leikittiin kallion päällä, välillä keskellä metsää. Santahaminan äänet kantautuivat kaikkialle.

– Vietin todella paljon aikaa ulkona. Se oli se juttu.

Toinen juttu oli purjehdus. Kesät vierähtivät yleensä perheen kanssa veneessä.

Vanha tuttu laituripaikka sijaitsee Luomasen nykyisen kotitalon edustalla. Kadun puolelta katsottuna kerrostaloyhtiö näyttää samanlaiselta betonineliöltä, joita näkee kaikissa Suomen lähiöissä. Sisäpihalle käveltäessä ensikertalainen kuitenkin ällistyy. Talot sijaitsevat suoraan merenrannalla, Vartiosaarta vastapäätä. Vesi on edelleen elementti, joka kolahtaa entiseen Marjaniemen purjehtijoiden juniorijäseneen, jonka on vaikea kuvitella asuvansa sisämaassa.

– Miellän sen jotenkin niin, että pääsen pois, kun meri on vieressä. Ei ole niin sumputettu olo. Olen horoskoopiltani kalat, ehkä se liittyy siihen.

Sade on lakannut, kun saavutamme laiturin. Sieltä käsin mäen päällä oleva kerrostaloyhtiö näyttää jättiläiseltä. On pätkä omaa hiekkarantaa, grillikatos, uima-allaskin.

Kun Luomasen sisko muutama vuosi sitten vinkkasi vapaasta asunnosta tutussa yhtiössä, mieleen tuli mansikkahillolla höystetty vaniljajäätelö. Sitä herkkua oli aina kesäisin tarjolla kaverin mummon luona, kun pojat menivät kylään.

– Se oli taivaallisen hyvää.

Nyt Luomanen asuu perheineen samanlaisessa kodissa kuin hänen lapsuudenkaverinsa mummo aikoinaan. Ikkunasta näkyvä merimaisena on pysynyt muuttumattomana, ja lähimetsästä löytyy yhä todennäköisesti Helsingin suurin mänty, jonka runkoa tekee aina mieli halata ohikulkumatkalla.

Paluumuutto lapsuusmaisemiin tuntuu maadoittavalta sen jälkeen, kun on juhlinut vuosia pitkin kantakaupunkia ja päätynyt jatkoille, jotka ovat päättyneet kiinteistönvälittäjän oven koputukseen. Raittiuden jälkeen ajatus moisesta koheltamisesta tuntuu yhtä kaukaiselta kuin Espoo teinivuosien kotibileiden aikaan.

– Koska olen täältä idästä, joku Lauttasaari on koko elämäni ollut ihan hevonkuusessa. Espoo oli ihan mahdoton. Hyvä pyytää faijaa hakemaan. Kerran mentiin sinne bileisiin, ja olimme bussipysäkillä tunteja. Ne olivat ensimmäiset ja viimeiset kotibileet Espoossa.

Myös Luomasen sisko ja vanhemmat asuvat lähistöllä. Kuva: Jenna Lehtonen
cockerspanieli Luumu
Luumu on Luomasen ensimmäinen koira. Kuva: Jenna Lehtonen
Yhtiöllä on rantaviivaa, venelaituri ja grillikatos. Kuva: Jenna Lehtonen
1970-luvulla valmistuneet talot sijaitsevat mäen päällä. Kuva: Jenna Lehtonen

Isän jalanjäljissä

Dire Straits, Led Zeppelin, Hassisen Kone, J. Karjalainen, Eppu Normaali. Kaikki nimet löytyivät isän levyhyllystä. Sanomista tuli, jos levyä onnistui naarmuttamaan.

Luomasen oma musiikkiharrastus sai alkunsa pianonsoitosta, mutta se väistyi jo varhain kiinnostavamman instrumentin tieltä. On kuulemma pitkälti isän ansiota, että soittimeksi valikoitui joskus 10 vuoden iässä kitara, eikä basso. Kitara oli Jim & The Beatmakers -yhtyeessä bassoa soittaneen isän, Hannu Luomasen, ehdotus.

– Halusin soittaa bassoa, mutta isä ehdotti, että mitäs jos alkaisit soittaa kitaraa. Se oli ihan hyvä valinta. Treenasin aika paljon. Onneksi kotona oli paksut tiiliseinät silloin.

Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun vaikutteet siirtyivät isältä pojalle. Luomasen mukaan hän vei jo päiväkoti-iässä levyraatiin Beatles-kasetteja. Ensimmäinen keikka vedettiin ala-asteikäisenä samassa laajasalolaisessa puutalossa, jonka ullakolla Hannu oli soittanut 1960-luvulla.

– Musa oli se, jolla pääsi treffaamaan tyttöjä ja tanssimaan hitaita.

”Laajasalo on ihan kingi mesta. Jengi ei ehkä tajua, miten siistiä täällä on.” Kuva: Jenna Lehtonen
Laajasalon uimarannalla sijaitseva kivi on Luomaselle tuttu leikkipaikka lapsuudesta. Kuva: Jenna Lehtonen

Uusi EP-levy tulossa

Äänittäjäksi valmistuneelle Luomaselle musiikki ja sen tekeminen on edelleen yhtä luontevaa kuin pikkupoikana. Seuraava EP-levy on juuri ilmestymässä. Tekijänsä mukaan se on tilinpäätös, joka purkaa henkisesti raskaan vuoden pettymyksiä. Vaikka Luomanen on avannut onnistuneesti pizzerioita koronapandemian keskellä ja edustanut Emma-ehdokkuuksia rohmunneessa Lähiöbotox-yhtyeessä, kuluneeseen vuoteen on mahtunut myös murhetta ja mustia pilviä.

– On ollut raskasta huomata se, että yritysmaailmassa liikkuu kaikenlaista vipeltäjää. Pahat asiat ovat tulleet päin kasvoja kuin puukko selkään. Toivon, että pystyn lähiaikoina pysähtymään hetkeksi.

Täällä, meren ja metsän naapurissa, onnistumisen edellytykset ovat kasassa. Kun Luomanen avaa kotiovensa, ensimmäisenä vastassa on cockerspanieli nimeltä Luumu. Kun sen kanssa lähtee viideltä aamulla Laajasalon uimarannalle, palaset loksahtavat kohdilleen ja voi kirjoittaa Instagramiin:

”Nää on mun lapsuuden hoodit Laajasalossa. Muutettiin Laajikaan Itä-Pakilasta ku olin 6-vuotias ja oon asunu sit himasta muutettuani parikyt vuotta keskustassa Pitkänsillan molemmin puolin. Mutta nyt vihdoin takas Itä-Helsingissä! Nautin joka sekunnista täällä! Luonto on kaunis ja niin on nää lähiön tornaritkin. Ja kun ikääkin alkaa tässä olee sen verran että voi hyvällä omatunnolla nostalgisoida lapsuuden maisemia ja verestellä stooreja missä mitäkin tullu skidinä kikkailtua.”

Lähes 30 metriä korkea mänty sijaitsee Reposalmentien varressa. Kuva: Jenna Lehtonen
”Jengi on hiffannut, että teen, aika paljon erilaisia juttuja. En ole kokenut vaikeaksi sanoa, että teen kaikenlaista.” Kuva: Jenna Lehtonen