Kontion Maja tunnettiin aikoinaan paikallisen urheiluseuran kotipesänä, jonne saavuttiin ympäri Itä-Helsinkiä. Nyt jäljellä on enää rippeet.
Eteisen naulakossa on pelkästään tyhjiä henkareita. Pääoven edessä seisoo parhaat päivänsä nähnyt monitoimilaite ja liuta muoviämpäreitä, jotka ovat täynnä lasinsiruja. Luonnonvalo ei ylety entiseen juhlasaliin, jonka lattiaa peittää lammikko. Hajusta tulevat mieleen lapsuuden kesäleirimuistot. Vain ihmiset puuttuvat.
Mellunkylän Kontio ry:n hallituksen puheenjohtaja Marina Hyttinen pahoittelee pimeyttä ja selittää, miksi sähköt eivät ole päällä. Pieneksi kutistuneella vuonna 1934 perustetulla monilajisella Mellunkylän Kontio -nimisellä urheiluseuralla on tällä hetkellä enemmän velkaa kuin varoja. Vuotavan katon alla ei järjestetä kokouksia tai ohjata kehonhuoltotunteja.
– Seura varmaan lakkaa jossain vaiheessa olemasta. Emme ole kovin houkutteleva vaihtoehto, kun meillä on tämä rasite.
Keskellä metsää sijaitseva Kontion Maja näyttää ulkopuolelta katsottuna hylätyltä, vähintään unohdetulta. Rakennuksen omistaa urheiluseura, mutta tontti on Helsingin kaupungin. Vuokra on pysynyt nimellisenä alusta lähtien.
Kukkaniityntien ja Arhotien väliin jäävän majan ensimmäinen osa valmistui keväällä 1952. Kultakautenaan, Helsingin kesäolympialaisten aikaan, Kontion Maja oli yhden urheiluseuran toteutunut unelma ja kokoontumispaikka, jossa käytiin kansakoulua, ylläpidettiin talkoohenkeä ja ennen kaikkea urheiltiin. Pihalla oli jopa tanssilava. Parhaita urheilijoita oli juoksija Reino Nieminen, joka voitti useita SM-mitaleja 1950-luvulla ja sai kunnian kantaa olympiasoihtua.
Nyt entisen liikuntakeitaan maalipinnat ovat rapistuneet, kattoa on paikattu pressuilla, ja ikkunat peitetty vanerilevyillä. Kontionmäen tunnettuudella ei voi keulia edes paikallisten keskuudessa. Vielä 1970-luvulla Vartiokylän korkein kukkula tunnettiin hyppyrimäestä, hälytyssireenistä ja pyromaanin kynsistä selviytyneestä urheilumajasta. Samaa ei voi sanoa enää.
– Lähistöllä asuu paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet täällä, Hyttinen sanoo.
Mainos:
Epäedullinen sijainti
Mellunkylän Kontio jäi jonnekin Puotinkylän Valtin, laman, kuntosaliketjujen ja Liikuntamyllyn jalkoihin. Korona ja Ukrainan sota eivät ole helpottaneet vajaa 50-henkisen urheiluseuran tilannetta. Sitä eivät myöskään edistäneet pikkupojat, jotka rikkoivat heinäkuussa majan kaikki mahdolliset ikkunat. Ilkivallantekijät luulivat rakennusta autiotaloksi. Luuloa on helppo ymmärtää, kun katsoo ympärilleen.
Urheiluinnosta ja seuratoveruudesta muistuttavat lähinnä pöydälle unohtuneet pölyyntyneet pokaalit ja juoksukilpailuille pyhitetyt valokuva-albumit, joiden kuvista kukaan ei enää tunnista voittajaa. On vaikeaa uskoa, että vielä kymmenisen vuotta sitten Kontion Majaa vuokrattiin juhlakäyttöön. Urheilumajalla saattoi järjestää esimerkiksi edulliset ja tunnelmalliset häät.
1980-luvulta lähtien Mellunkylän Kontion toiminnassa mukana ollut Hyttinen kuvailee seuran nykyistä tilannetta surulliseksi. Hän kertoo, että pelkästään öljyyn paloi viime vuonna rahaa noin 7000 euroa.
– Aina voi olla jälkiviisas. Olisi ehkä joskus kymmenen vuotta sitten voinut kysyä, onko joku tästä rakennuksesta kiinnostunut, mutta olihan täällä samat ongelmat jo silloin.
Jos tarkkoja ollaan, viitteitä Kontion Majan tulevaisuudesta löytää jo vuosien takaa. Mellunkylän Kontion ja Saalem-lähetys ry:n välisestä vuokrasopimuksesta voi bongata kohdan, jossa kerrotaan majan käyttöä rajoittavista ja huonontavista haittatekijöistä. Kylmyys, ulkokäymälät ja vesijohdon puuttuminen mainittiin ongelmina jo vuonna 1976. Historiaa syvemmälle kahlaava törmää myös sanapareihin epäedullinen sijainti ja rupsahtanut toiminta.
Hyttinen tunnistaa haasteet. Vuotavan katon lisäksi hän luettelee lahovauriot, putkirikot, viemärijärjestelmän puutteet ja homekasvustot. Lista on pitkä. Hyttinen muistuttaa, että hän ei ole rakennusalan ammattilainen, vaan tanssillisen voimistelun ohjaaja, joka haluaisi keskittyä itse asiaan. Viime talvena hän hankki majalle lämpöpatterit, joiden ansiosta kehonhuolto- ja kuntojumppatunnit onnistuivat vakituisesti harrastavalle pienelle naisporukalle.
– Se ei ollut mitään hot joogaa, Hyttinen virnistää.
Kontion Majan tulevaisuus auki
Mitä pimeämmäksi ja sateisemmaksi alkusyksyn ilta muuttuu, sitä ankeammalta Kontion Maja näyttää. Sateen ropina muistuttaa kattoremontista, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.
Puolapuut, käsipainot ja jumppapallot odottavat käyttäjiään. Hellalevyn päälle unohtuneet kattilat kaipaavat keittäjää. Jos vähän pinnistelee, majan ympärille voi vielä kuvitella hiihtoporukat, suunnistajat ja voimailijat, jopa kottikärryt ja hevosen.
Hyttinen kiertää rakennusta ympäri ja kertoo menneiden vuosien onnistumisista, kuten lattian korjauksesta. Sekin oli eräänlaista laastarointia, ongelmien tekohengittämistä. Sekä seuran että majan tulevaisuus on toistaiseksi mysteeri.
– Tässä nyt kamppaillaan. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Ulkona vastassa on märkä soratie, liukkaat kalliot ja tuolit, joilla kukaan ei istu. Hyttinen kiertää majaa ympäri ja näyttää, millaisessa kunnossa saunatilat ovat. Lauteet eivät kutsu luokseen. Ne näyttävät yhtä raikkailta kuin seinään kiinnitetty kellastunut lehtileike, jonka otsikossa puhutaan Itäkeskuksen uudesta uimahallista. Aika on pahentanut haavansa.
Kontion majan nurkalta löytyvässä talonmiehen vanhassa asunnossa on vielä elämää, mutta Hyttisen mukaan niin sanottu vuokralainen sinnittelee asunnossa toistaiseksi omasta tahdostaan. Herää kysymys, miksi joku haluaa ehdoin tahdoin asua kodissa, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä sisävessaa? Hyttisen ilme on paljonpuhuva.
Kontionmäen kasvatti
Jos haluaa tuntea Kontionmäen tarinan paremmin kuin vastaantuleva koiranulkoiluttaja, on vilkaistava peruutuspeiliin ja soitettava vielä yksi puhelu. Palattava aikaan, jolloin Vartiokylän pientaloalueelle istutettiin omenapuita ja rakennettiin rintamamiestaloja. Yksi sellainen nousi aivan Kontionmäen kupeeseen. Siellä asui myöhemmin toimittajana ja maantieteilijänä tunnetuksi tullut Marko Leppänen. Hän on yksi niistä Vartiokylän kasvateista, joka muistaa Kontionmäen alueen ja Kontion Majan omasta lapsuudestaan.
– Äiti vihki minut siihen paikkaan joskus 1970-luvulla. Kontionmäki on tärkeässä roolissa oman luontosuhteeni ja biofilian eli elämänrakkauden syntymisessä, Leppänen kertoo puhelimitse.
Hänen lapsuudessaan Kontionmäen metsä oli niin tiheä, että siellä käytiin sienestämässä. Koska pientalot eivät vielä kuuluneet jätehuollon piiriin, lähistön omakotitaloasukkaat kuljettivat roskat Kontionmäen lähimpiin juoksuhautoihin. Se oli yleinen käytäntö. Valtaosa jätteestä kuitenkin poltettiin, kompostoitiin tai kierrätettiin.
– Tyynesti niitä roskia kuljetettiin kottikärryillä kirkkaassa päivänvalossa, eikä siinä ollut sosiaalisesti mitään paheksuttavaa.
Sitten Leppänen mainitsee luokkakavereidensa perhosharrastuksen, linnoituslaitteet, salaisen mansikkapaikan, tukitun lähteen, kadonneen mukulakivisen tykkitien, luolat ja loistavan pulkkamäen. Kun puhe kääntyy Kontionmäen monipuoliseen luontoon, pinnanmuotoihin ja terveysmetsän tunnusmerkkeihin, tietää kuuntelevansa asiaan vihkiytynyttä ammattilaista.
– Mikä tahansa asuinalue tarvitsee villin määrittelemättömän ja vapaan vyöhykkeen. Onnekas on se lähiö, jolla on oma lähiökallio.
Edelleen lähistöllä asuva Leppänen vierailee Kontionmäen maisemissa yhä säännöllisesti. Vuonna 2009 hän julkaisi lapsuuden lähimetsästään blogikirjoituksen, jossa hän kirjoittaa: ”Kontion maja on ollut hieno ja ahkerasti käytetty tukikohta etenkin hiihtomajana, mutta nyt se on kuin kala kuivalla maalla: tienoota muutama vuosikymmen sitten vallinneet laajat, lähes erämaiset metsäalueet, hiihtäjän ja suunnistajan paratiisit, ovat enää kaikkoava muisto alueen iäkkäämpien alkuasukkaiden mielen sopukoissa. Erämaan tilalla on Puotinharju, Myllypuro, Kontula, Kivikko, Mellunmäki ja Länsimäki. Muutama nukkavieru ostari ja satoja vaaleita laatikoita.”
