Rivelilahden edustalla Kallahdenniemessä sijaitsee vuonna 1917 valmistunut huvila, joka toimi vuosien ajan porvariston kesäparatiisina. Nyt vuosia tyhjillään olleen huvilan omistaa suomenruotsalainen järjestö, joka ei tee huonokuntoisella rakennuksella yhtään mitään.
Kallvikinniementien päässä oleva parkkialue muistuttaa autoilijan unelmaa. Vapaita ruutuja löytyy katseen kantamattomiin. Tammikuun lopussa Vuosaaren luonnonsuojelualueella nukutaan vielä ruususen unta. Ääntä pitävät vain linnut ja lentokone, joka liitää pilvipeitteen toisella puolella. Korkeiden mäntyjen hallitsemassa maisemassa ei näy edes ulkoilijoita.
Folkhälsan-järjestön isännöitsijä Nicklas Ekström pitelee kädessään avainnippua, josta roikkuu kymmeniä vaihtoehtoja. Viininpunainen portti aukeaa, kun oikea avain vihdoin löytyy. Eteemme avautuu lumen peittämä tie, jossa ei näy ainuttakaan jalanjälkeä. Kuljemme kohti tonttia, jonka keskellä värjöttelee historiallinen huvila. Se on seissyt samalla paikalla yli 100 vuotta.
– Kannattaa varautua tunkkaiseen hajuun, Ekström varoittaa.
Täällä, aivan merenrannan välittömässä läheisyydessä, sijaitsee Sandelinin huvila. Sen luo löytävät lähinnä ne, jotka eksyvät päätieltä tai tuntevat puiden katveessa värjöttelevän päärakennuksen sijainnin. Suojeltu arvokiinteistö on kärvistellyt oman onnensa nojassa pitkään. Talon ulkoseinien maalipinta on kulunut ja värjääntynyt paikoin vihreäksi. Pääoven eteen unohtunut rottinkituoli näyttää siltä, ettei sen päälle kannata istahtaa. Vielä 22 vuotta sitten huvilaa kuvailtiin Helsingin kaupungin laatimassa luettelossa hyväkuntoiseksi. Samaa ei voi sanoa enää.
Huvila täynnä vanhaa tavaraa
Juuri mitään ei ole tapahtunut täällä sen jälkeen, kun huvilan viimeisin asukas, Maj-Lis Falin, lähti. Hän testamenttasi kotitalonsa suomenruotsalaiselle sosiaali- ja terveydenhuoltoyhteisölle vuonna 2011. Ehtona oli, että kiinteistön hallintaoikeus säilyy lahjan antajalla niin pitkään kuin hän elää. Falin kuoli vuonna 2020. Seuraavana vuonna huvilan hallintaoikeus siirtyi Folkhälsanille, jolla ei ole ollut eikä tule olemaan rakennukselle mitään käyttöä.
– Muut omistamamme kohteet eivät ole näin huonossa kunnossa, Ekström korostaa.
Hän on paikan päällä käymässä kolmatta kertaa, mutta viime kerrasta on jo vierähtänyt aikaa. Silloin ei ollut vielä lunta eikä pakkasta.
Mainos:
Ekström vetäisee huvilan pääoven auki. Vastassa on pimeä aula, johon lankeaa kaistale ovenraosta pilkottavaa luonnonvaloa. Siitä ei ole kuvien kannalta mitään iloa, sillä huvilan alakerran ikkunoihin laitettiin vanerilevyt sen jälkeen, kun viereisen sivurakennuksen ikkunat rikottiin. Ekström ei osaa sanoa, kuinka pitkään huvila on ollut ilman sähköä. Liian pitkään, tekee mieli sanoa. On pakko hengittää suun kautta.
– Onko sinulla vielä villakangastakki päällä?
Minua on varoitettu. Rakennuksen haju on sellainen, jota ei halua viedä tuliaisena omaan kotiin. Aloitamme kierroksen huoneesta, jonka lattialla oleva persialaismatto ei ole enää pesuaineella pelastettavissa. Kuolinpesä on täynnä tavaraa eri vuosikymmeniltä. Vanhimmat säilyneet huonekalut näyttävät olevan samaa ikäluokkaa kuin itse rakennus. Yhdessä huoneessa lojuu kuvaputkitelevisio ja pikimusta talviturkki. Se on kääritty sanomalehteen, jossa on Kansallisosakepankin mainos.
Keittiö ja olohuone muistuttavat enemmän museota tai elokuvan lavasteita kuin kenenkään 2020-luvulla eläneen ihmisen kotia. Tuoreimmat iltapäivälehdet ovat vuodelta 2007. Kassakaapin ovi on jätetty auki, mutta sen sisällä ei ole enää mitään. Nojatuolin päälle on laskettu kirja, lyijykynä, silmälasit ja kehystetty kotialbumikuva. Yhdessä ne muodostavat asetelman, joka näyttää siltä kuin joku olisi tarkoituksella jättänyt sen odottamaan löytäjäänsä.
Jugend-tyylisuuntaa edustava painavan näköinen vaatekaappi on todennäköisesti koristanut samaa seinää jo kauan ennen kuin Falinien suku muutti taloon. Talon sadan vuoden mittaiseen historiaan mahtuu useita eri vaiheita ja omistajia.
Hammaslääkärin kesähuvila
Kun huvila valmistui, elettiin vuotta 1917. Se oli aikaa, jolloin Kallahdenniemelle kohosi lukuisia porvariston kesähuviloita. Vuosaaren luonto ja hiekkarannat houkuttelivat kesäasukkaita, joista monet saapuivat itäiseen saaristoon höyrylaivan kyydissä. Täällä Rivelinlahden rantamaisemissa oli vapaana kaksi palstaa: Lärkan ja Solvik. Niiden päälle rakennettiin Sandelinin huvilan perustukset.
Kuten huvilan tiedetystä nimestä voi päätellä, aikoinaan uudenkarhean rakennuksen ensimmäinen omistaja oli hammaslääkäri Sandelin. Hänestä ei löydy enää juurikaan tiedonmurusia. Vuosina 1872–1941 Helsingissä kuitenkin työskenteli hammaslääketieteen tohtori Einar Sandelin, joka on todennäköisesti juuri se sama Sandelin, joka tälle tontille aikoinaan ensimmäisenä muutti. Aikalaisten mukaan hän ei tosin viihtynyt täällä pitkään. Siihen on syynsä.
Kipitän Ekströmin perässä huvilan yläkertaan. Rappuset narisevat jokaisella askeleella. Jos yläkerrassa nukkuisi joku, hän heräisi aivan varmasti ääneen. Vastassa on kuitenkin jotain ihan muuta. Pienistä merkeistä päätellen hiiret ovat vallanneet huvilan jo kauan aikaa sitten.
– Täällä on tullut vedet sisään, Ekström huomaa.
Kylpyhuoneen vesilammikko ei ole talon ainoa murheenkryyni. Toinen samanlainen lätäkkö koristaa makuuhuoneen lattiaa. Sanomista on myös seinäpinnoissa ja lattiarakenteissa. Paikat kirjaimellisesti repsottavat. Yläkerrasta löytyy pikavilkaisulla parisänky, kylpyhuone ja parveke, josta näkee merelle. Ekström avaa pyynnöstäni kaikki ovet, joiden taakse haluan kurkistaa. Yksin en uskaltaisi. Olemme paikassa, jossa kummankaan kännykkä ei löydä verkkoyhteyttä. Kun Ekströmille soitetaan, linjan toisesta päässä on hiljaista.
– Haloo, kuuluuko mitään?
Useita kuolemantapauksia
Ekström ei onnekseen tunne huvilan historiaa. Hän toimii lähinnä ovenavaajana uteliaalle toimittajalle ja tarjoaa kohteliaasti kantoapua kuvaustarvikkeille. Ekström ei tiedä, että vuosikymmenten takaisten huhujen mukaan Sandelinin nuori palvelustyttö hukuttautui aikoinaan huvilan rannalle. Se lienee syy, miksi hammaslääkäri pakkasi kimpsunsa ja jätti kummitusjutut taakseen. Tarina tulee mieleeni, kun katselen parvekkeelta kohti saunamökkiä. Palvelustyttö ei ilmeisesti ole ainoa, joka on heittänyt henkensä samalla tonttipaikalla.
Torolf Lassenius valottaa Sandelinin huvilan historiaa 1990-luvun lopussa ilmestyneessä Elämää Vuosaaren Kallahdessa -kirjassaan, johon hän aikoinaan haastatteli alueella asuneita ihmisiä. Kirjan mukaan Sandelinin jälkeen huvilan osti paikalla myöhemmin naimisiin mennyt liikemies Yrjö Somersalo, jonka äiti kuoli ”toisena kesänään” huvilalla.
Lasseniuksen tietojen mukaan Somersalojen jälkeen huvilan osti tuomari Birger Sourander, joka sai huvilalla halvauskohtauksen ja kuoli. Tämän jälkeen hänen leskensä alkoi vuokrata huvilaa eri vuokralaisille. Jossain vaiheessa ilmeisesti myös Yleisradiolle. Lopulta huvila päätyi niin ikään paikan päällä menehtyneelle Nicolai Falinille ja hänen kuolemansa jälkeen isänsä tapaan autopiireissä vaikuttaneelle Raul-pojalle. Raul menehtyi tapaturmaisesti Jyväskylän suurajoissa sattuneessa onnettomuudessa vuonna 1981, kun ralliauto törmäsi häneen. Sen jälkeen huvilaan jäi asumaan sen viimeisin asukas, Maj-Lis, joka jätti huvilan Folkhälsanille.
Autotallista "anopinhuvilaksi"
Lumi narisee jalkojemme alla, kun kierrämme huvila-aluetta ympäri. Kaikki tontin rakennukset vaativat osaavia käsiä yhtä paljon kuin lumen alta pilkistävä puutarha, jonka alppiruusupensaat puhkeavat kevään edetessä kukkaan. Siihen on vielä aikaa.
– Eihän sitä uskoisi, että tällainen paikka on niin lähellä Helsingin keskustaa, Ekström sanoo ja kaivaa avainnipun taskustaan.
Kurkistamme vielä toiseen rakennukseen, jonka sisällä on asuttu. Somersalojen rakennuttama entinen autotalli löytyy tontilta edelleen. Rakennus ristittiin myöhempien omistajien toimesta anopinhuvilaksi. Keltaiseksi maalattu lisärakennus on paremmassa kunnossa kuin päähuvila. Folkhälsanin tietojen mukaan ”anopinhuvila” on toimittanut Falinin aikaan kesämökin virkaa. Sisäpuolella paikat ovatkin yllättävän hyvässä kunnossa. Jopa niin hyvässä, että kesämökkitarina tuntuu uskottavalta.
Ekström sulkee piharakennuksen oven. Metsästä kuuluu linnun varoitusääni, joka keskeyttää hiljaisen hetken. Kävelemme takaisin päähuvilan edustalle ja nousemme kivirappuset ylös.
– Haluatko vielä käydä sisällä? Ekström kysyy.
En. Haluan palata polulle, jota pitkin pääsee pois.
Juttua varten on haastateltu myös Folkhälsanin kiinteistöjohtaja Johan Johanssonia. Lisätietoa on antanut myös talousjohtaja Christer Holmström. Itä-Helsinki tavoitteli myös naapuruston asukkaita – tuloksetta.
Jutun muut päälähteet:
Elämää Vuosaaren Kallahdessa, Torolf Lassenius
