Vuosaaren Kallahdenniemellä sijaitsee kaksi arvohuvilaa, joille ei ole löytynyt käyttötarkoitusta vuosiin.

Vuosaari-Seura järjesti yhdessä Vuosaari-toimikunnan kanssa tutustumisretken Kallahdenniemellä sijaitsevalle Kuningattaren niemelle sunnuntaina 23. lokakuuta. Sekä Villa Kuhlefeltin että Wahlbergin huvilan nykytilanne huoletti retkeläisiä, Vuosaari-lehti kertoo verkkosivuillaan.

– Retkeläiset toivoivat, että huvilaympäristössä olisi joku toimija, joka pyörittäisi pientä kahvila- ja saunanvuokraustoimintaa, sillä moni kertoi käyvänsä säännöllisesti alueella ulkoilemassa, koska Kuningattaren reitti ja maisemat ovat vertaansa vailla.

Vuosaari-lehden tietojen mukaan retkellä käydyistä keskusteluista kävi ilmi huolenpidon puute vanhoja rakennuksia kohtaan. Monia harmittaa, miksi rakennuksia ei saada edes kesäaikaiseen käyttöön.

– Käyttöideoita kyllä olisi, ja molemmat huvilat kaavassa suojeltuine piha-alueineen tulisi pikaisesti saada kaupungin taholta saatettua käyttökuntoon tai ainakin antaa ne kohtuuhintaista vuokraa vastaan alueen asukkaiden yleishyödylliseen käyttöön. 

Vuosaari-lehden mukaan retkellä saatiin myös yllättävä viesti elossa olevalta henkilöltä, jonka suvun historia linkittyy huviloihin: ”Rakennukset tulisi suojella, kunnostaa ja saattaa hyvään käyttöön.”

Kuhlefeltin huvilan torpan tarkkaa syntyaikaa ei tiedetä. Se tiedetään, että huvila on 1800-luvulla ollut Skatan tilan kalastajatorppa ja maakauppojen myötä se on aikoinaan siirtynyt Vuosaaren kartanon omistukseen.

Mukana OmaStadi-äänestyksessä

Kuningattaren alueen huviloiden kunnostus ja käyttöönotto puhutti myös viime vuonna Helsingin kaupungin OmaStadi-äänestyksessä. Siinä muistutettiin, että Vuosaaressa on useita kaupungin omistuksessa olevia hylättyjä ja unohdettuja huviloita, jotka pitäisi kunnostaa kaikkien kaupunkilaisten käyttöön. Kallahdenniemen kaksi hylättyä punamultahuvilaa rapistuvat paikoilleen vanerilevyt ikkunoiden peittona.

Eija Hyvärisen laatiman ehdotuksen mukaan rakennusten kunnostamiseen voisi käyttää vapaaehtoistyövoimaa. Hyvärinen ehdotti rakennusten kunnostusta ja ottamista kaupunkilaisten harrastuskäyttöön meren ja luonnon ehdoilla.

– Siellä voisi järjestää vaikkapa käsillä tekemiseen liittyviä kursseja leijojen, onkien, pajupillien tai purjeveneiden pienoismallien kanssa. Yksi vaihtoehto olisi järjestää pienimuotoisia akustisia konsertteja ja kahvilatoimintaa. Nämä huvilat voisivat toimia kohtaamispaikkana kaiken ikäisille ihmisille. Pienistä asioista voi tulla onnelliseksi. Teema liittyy useampaankin osa-alueeseen. Korjattavia huviloita Vuosaaressa riittää, Hyvärinen kirjoitti.